• Mielenterveys,  Puheenaiheet

    Some ja mielenterveys

    Some on paikka, joka on tuttu juttu lähes jokaiselle. Parhaimmillaan somesta on hyötyä ja se yhdistää ihmisiä. Esimerkiksi Whatsappin avulla saa yhteyden ystäviin, sukulaisiin ja perheeseen reaaliajassa, ja yhteydenpidosta on tullut helppoa myös vaikkapa toisella puolella maapalloa asuviin läheisiin. Some voi olla väylä jakaa omaa luovuuttaan esimerkiksi pitämällä blogia tai jakamalla vaikkapa taideteoksiaan – täten inspiroit myös muita ihmisiä. Some voi toimia myös vertaistukena erilaisista fyysisistä tai psyykkisistä sairauksista kärsiville, sillä erilaiset Facebook-ryhmät tai vaikkapa Instagram-tilit voivat luoda kannustavan yhteisön jossa tuetaan toinen toistaan. Somessa on myös varjopuolensa. Käytän itse ahkerasti Instagramia ja päivitän usein blogia. Edellinen postaukseni rentoutumisesta pisti minut miettimään omaa somen käyttöäni. Säikähdin hieman tajutessani, että somesta…