• sateenkaari vesisateen jälkeen
    Puheenaiheet

    Ainoa pysyvä asia on muutos

    Kukaan meistä ei odottanut koronaa, ja se vaikutti jokaiseen varmasti jollakin tapaa. Alun vallitsevan tunnemylläkän jälkeen tilalle astui kuitenkin oma masennusjakso, ehkä elämäni pahin sellainen. Uutisessa julkaistujen itsemurhalukujen ja ruuhkautuneiden kriisipuhelinlinjojen perusteella en ollut varmastikaan ainoa jonka korona ajoi syviin vesiin. Kun oma mieli on pitänyt itselle karanteenia jo aika pitkään, vietiin pois tänä keväänä melkeinpä kaikki se, joka yritti pitää palasia edes jotenkin kasassa. Arki alkoi kuitenkin vähitellen sekoittua mitäänsanomattomiksi päiviksi, joista jokainen tuntui vain edellisen toisingolta. Kesä on ehkä vuodenajoista se, jolle ainakin itse luon eniten odotuksia. Tänäkin vuonna olin kaiken harmauden keskellä ehtinyt haaveilla kesän vapaudesta taas pitkän talven jälkeen. Ajattelin että korona ehtisi kyllä sitä ennen…