• Lifestyle,  Terveys & Hyvinvointi

    Pieniä onnen hetkiä ja syystunnelmaa

    Pitkästä aikaa ajattelin tulla jakamaan kevyempiä juttuja blogiin. Arki on pyörinyt aika raskaiden aiheiden ympärillä, ja blogi on ollut aina kuitenkin senkin keskellä myös muistutus siitä että elämään kuuluu myös pieniä ja välillä vähän suurempiakin juttuja, jotka tuovat iloa ja jaksamista. Vaikken muistaakseni tehnytkään mitään tarkkoja bucket listauksia syksyä varten, on hauska huomata että tänä syksynä oon kuitenkin toteuttanut monen vuoden edestä niitä juttuja jotka oon aina halunnutkin toteuttaa. Kun on yrittänyt ottaa tekemiseensä rennomman otteen, huomaakin ettei kaikesta tule vain suorittamista vaan ehkä lopulta saakin oikeastaan enemmän aikaan ja vieläpä ehtien nauttia myös samalla siitä mitä tekee. Syksy on sellaista aikaa, että silloin kuvausinspiraatioita on mielessä enemmän kuin ehtii…

  • Lifestyle

    Aikuisbaletti

    Pahoittelut että en ole ollut blogin puolella kovin aktiivinen! Inspiraatiota kyllä löytyisi, mutta postauksien toteuttaminen on tuntunut jotenkin työläältä enkä oikein ole osannut löytää nyt järkeviä sanoja joita kirjoitella. Parempi siis pitää pientä taukoa kuin väkisin alkaa tekemään mitään postausta! Monta postausta olisi tässä työn alla, sellaisia jotka täytyisi saada tehtyä nyt kuun alussa mm. viime kuun loppuneet tuotteet ja muutama muu, joten yritän saada ne ainakin tehtyä nyt lähipäivinä. Ajattelin kuitenkin nyt tulla päivittämään teille postauksen aikuisbaletista, jota jo hehkutinkin vähän aikaa sitten! Aloitin siis aikuisbaletin alkeiskurssin, ja ensimmäiset treenit olivat viime viikolla. Olin aivan superinnoissani lähdössä ensimmäisiin treeneihin enkä onneksi joutunut pettymään tunnin jälkeen. Tunti meni aivan liian…