• Mielenterveys,  Puheenaiheet

    Itsemurhien ehkäisypäivä – toivoa vaikean tilanteen keskelle

    Tänään 10.9 vietetään Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Koska mielenterveys ja kyseinen aihe yleisesti ottaenkin on asia joka ehdottomasti ansaitsee oman postauksensa, ajattelin että kirjoitan siitä tänäkin vuonna ajatuksiani. Itsemurhaa yrittävä tai siihen päätyvä ihminen saatetaan nähdä itsekkäänä, välinpitämättömänä ja aihe herättää monenlaisen tunteiden kirjon. On tutkittu että ihminen ei itsetuhoisella hetkellä ajattele rationaalisesti – eihän itsensä tappaminen ole se mihin evolutiivisesti ihmisen elämä perustuu – hengissä säilymiseen. Ihminen pyrkii luonnostaan kauemmas kivusta ja lähemmäs hyvää oloa. Näen että itsemurha on täten myös teko, jonka pyrkimys on päästä kauemmas kivusta ja kohti oletettua helpotusta tai hyvää oloa. En tiedä olenko pohjimmiltani koskaan itse halunnut tekoni hetkellä oikeasti kuolla sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan…

  • Kirjat,  Mielenterveys

    Paras self help-kirja masentuneelle | Matt Haig-Syitä pysytellä hengissä

    ”Silloin, kun olin kaikkein huonoimmassa kunnossa, löysin sisältäni jotakin lujaa, kestävää ja vahvaa. Jotakin katoamatonta, ajattelun muuttuvaisuudelle immuunia. Löysin minuuden, joka ei ole vain minä vaan myös me. Minuuden, joka liittää minut sinuun, ihminen ihmiseen. Lujan ja murtumattoman selviytymisvoiman. Elämän.” Matt Haig – Syitä pysytellä hengissä Pitkästä aikaa kirja-arvostelua bloginkin puolelle! Olin tätä Matt Haigin kirjaa pyöritellyt jo pariinkin otteeseen käsissäni ennen kuin sen varsinaisesti sitten päätin lainata kirjastosta. Se kannatti. Kirja kietoi minut heti mukaansa soljuvalla tekstillä, ja se oli enemmänkin kuin vain Haigin elämänkertateos vaikeimmista hetkistään. Se oli koskettavan hauska elämänkertateos ja rohkaiseva selviytymistarina, kuten takakansi myös tätä kirjaa kuvailee. Valo tunnelin päässä, siitä miten elämänuskon löytää senkin…

  • Mielenterveys

    Itsemurhien ehkäisypäivä | 50 x syytä elää

    Maailman itsemurhien ehkäisypäivä Tänään 10.9 vietetään Maailman itsemurhien ehkäisypäivää. Luulen että tarinani omista itsemurhayrityksistä ei ole niin konkreettinen apu itsemurhaa hautovalle, vaikka voikin vertaistukena toimia, kuin se mitä aion tässä postauksessa teille jakaa: 50 syytä elää. Mikäli luet tämän, ja sinulla on itsemurha-ajatuksia, tämä on merkki sinulle. Älä tapa itseäsi. Aina on toivoa. Sellaisina hetkinä kun mieli on synkkääkin synkempi. Kun olet kaiteella valmis hyppäämään. Kun mietit ottaisitko ne lääkkeet. Älä hyppää. Älä ota. Sinä selviät kyllä. Jossakin pimeyden keskeltä löytyy aina se valo. Joku joka auttaa. Älä menetä toivoasi. Lupaan että asiat järjestyvät. Ihan oikeasti lupaan. Hae apua, vaadi sitä. Sinä ansaitset tulla autetuksi ja en usko toivottomiin tapauksiin.…

  • Mielenterveys

    Maailman mielenterveyspäivä | konkreettisia vinkkejä masentuneelle

    Tänään 10.10 vietetään maailman mielenterveyspäivää. Tämän vuoden kohderyhmänä ovat etenkin nuoret ja nuoret aikuiset, ja tämän kyseisen päivän tarkoitus on lisätä tietoisuutta erilaisista mielenterveyden ongelmista, sekä vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja ja stigmoja. Täältä pääset lukemaan lisää kyseisestä pävästä. Itsellä mielenterveysongelmat ovat kulkeneet mukana lähes koko elämäni. Sairastuin aika nuorena, ja sitä aina toivoi että se kaikki olisi vain ohimenevää. Silti kamppailen yhä näin 11 vuoden jälkeen päivittäin erilaisten ongelmien kanssa ja välillä joudun menemään osastolle lepäämään ja keräämään taas voimia. Joinakin päivinä sairaus ärsyttää, sillä se on vienyt minulta niin paljon. Olen menettänyt ystäväni, en pysty käymään koulussa tai töissä, harrastuksiin sitoutuminen on hankalaa ja suurimman osan päivästä joudun kamppailemaan oman mieleni…