Lifestyle,  Mielenterveys,  Terveys & Hyvinvointi

Miten sujui vuosi 2019?

Mukavaa uutta vuotta jokaiselle! Perinteisiini on kuulunut menneen vuoden muistelu täällä blogissakin, joten jatketaan samalla linjalla. Ehdottomasti jos jotenkin vuottani pitäisi kuvata – oli se sekä elämäni raskain vuosi, että samalla myös henkisesti se vuosi joka tähän mennessä on opettanut eniten. Koska vuosi pitää paljon sisällään, yritän mahdollisimman tiivistettynä saada koottua tämän vuoden yhteen postaukseen! Tässä on mun vuosi 2019:

PicsArt_12-31-10.33.13

× Vuodenvaihteessa blogini pitkä uurastus palkittiin, kun minut kutsuttiin Keskisuomalaisen Stooriin bloggaamaan. Se toi blogin puolesta mukanaan halun kehittyä tässä harrastuksessa, mutta samalla pienen kriisin. Aiheet poukkoilivat keväällä maan ja taivaan välillä, kun yritin löytää jotakin järkevää suuntaa blogille.

× Aloitin joukkuevoimistelun lisäksi käymään joogatunneilla, kun innostuin siitä blogissa loppuvuodesta 2018 tehdyn Lempeän joogahaasteen myötä.  Joogatunnit olivat ihana mielen rentouttaja ja pakohetki arjesta!

× Kulttuurillisesti kevääseen kuului yksi teatteriesitys, leffassa Baby Jane sekä Semmareiden konsertti. Semmareita kävin kuuntelemassa toisen kerran pitkän tauon jälkeen ja se ilta oli ikimuistoinen – niin ikimuistoinen että oli heti ostettava liput seuraavaan Jyväskylän keikkaan, joka koittaisi taas puolen vuoden päästä…

× Henkisesti koko kevät oli kuitenkin helvettiä. Päiväkirjatekstit ovat surullista luettavaa, osa vielä niin kipeitä ja läheisiä muistoja että ne kirjoitukset joutuu skippaamaan. Yksi päättyy vihreällä Stabilolla kirjoitettuihin sanohin: ”En jaksa enää, anteeksi.”. Olin päättänyt tappaa itseni. Muistikuvien ollessa edelleen tänäkin päivänä tuosta illasta pelkkä musta sumu, heräsin kuitenkin seuraavana aamuna sairaalasta kiinni piuhoissa ja monitoreissa jo toista kerta siinä kuussa.  Valkoinen kirkas lamppu joka ammotti silmieni edessä, ei ollutkaan taivas, ajattelin kun ensimmäistä kertaa avasin silmät. ”Se olikin helvetti josta heräsin”, kuvailin sitä hetkeä. ”Heräsin takasin tähän elämään.

Lääkäri totesi, että kooman tai sydämenpysähdyksen sijaan sinä olet nyt kuitenkin siinä kohtalaisessa kunnossa. Moni ihminen teki töitä sen eteen, että pelastuin. Mutta en osannut olla kiitollinen silloin. Se oli kai elämäni pohjakosketus. Kaikki ei ollut kuitenkaan niin helppoa että siitä olisi sitten alkanut ylämäki ja elämä taas loistaa. Kamppailin, paljon. Tartuin jokaiseen toivonkipinään, joka minut piti tässä elämässä vielä, vaikka ainakin joka päivä kysyn itseltäni päiväkirjassa onko tässä mitään järkeä.

× Keväällä aloitin kuitenkin psykoterapian toisen kerran, ja matkastani siellä voit käydä lukemassa postauksessa Puoli vuotta terapiaa takana. Terapia ei olisi voinut tulla parempaan kohtaan elämässä, mutta kauan sinne päästäkseen joutui taistelemaan. Terapia alkoi luoda toivoa vähitellen, lämpenevien kelien ja auringonpaisteen myötä.

× Lenkkeilin keväällä aivan valtavasti. Tuntui että ensimmäistä kertaa elämässäni näen kevään niin läheltä – sen luonnon kiertokulun, kun vihreät silmut puhkeavat lehdiksi, tuomet tuoksuvat huumaavasti Rantaraitilla ja lampaat ilmestyvät laitumelle. Kirjoitin aivan valtavasti päiväkirjaan, sillä halusin ikuistaa sen miltä kevät tuntuu kun joka solulla sen aistii.

× Keväällä oli myös joukkuevoimisteluesitys jo tuttuun tapaan. Se jäi kuitenkin harmillisesti viimeiseksi esitykseksi ainakin toistaiseksi. Revähtäneellä jalalla vedettiin kuitenkin koreografiat loppuspagaatiin asti täydellä sydämellä. ♥

PicsArt_12-31-11.24.52

× Kesällä alkoi ensimmäinen parvekeviljely-kokeilu. Tägillä ”parvekeviljely” löytyykin blogista muutamia tekstejä aiheesta tuolta matkalta. Parvekkeella kasvoi kaikenlaista yrteistä tomaatteihin, kasvit ilahdutti. Tomaattien kasvukorkeudeksi paljastui lopulta oletetun parinkymmenen sentin sijaan kaksi metriä…No sehän tuotti vähän päänvaivaa näin parvekkeella kasvatettuna, mutta lopulta kuitenkin enemmän huvitti: voitte kuvitella miltä näytti kun parvekkeen täytti kahdeksan kaksimetristä tomaattiviljelystä sekä muut mahdottomina rönsyilevät viherkasvit. Ensi kesänä kuitenkin ollaan astetta kokeneempi viljelijä :’D

× Kesään kuului myös matkustelua, kun tehtiin roadtrip Itä-Suomeen. Pääsinpä myös toteuttamaan unelmani Parikkalan patsaspuistossa vierailusta (ihan huikea paikka!).

× Löysin myös ”vahingossa” läheltäni lähikirjaston, joka ilahdutti kovasti. Sieltä lainattiinkin sitten kirjoja ahkerasti.

× Kesä oli osaltaan myös yhtä vuoristorataa. Valvottuja öitä, itkua, ahdistusta, vakavia lääkärin sanoja ja tuskallista epätoivoa. Kun ei ole mitään elämässä, on kaikki tiet auki – hoin itselleni ja yritin jaksaa. ”Tee, Ludovico Einaudi ja kirjoittaminen” kirjoitin päiväkirjaani kun mietin mikä minut auttaa jaksamaan rämpimään mustien päivien lävitse. Tietysti läheiset myös.

× Kesällä muu perhe lähti myös ulkomaanmatkalle lähes kuukaudeksi, ja jäin itse Suomeen vaikka tiesin sen tarkoittavan sitä että olisin aika yksin tuon ajan. Siihen aikaan kuitenkin mahtui ihania iltoja auringonlaskussa parvekkeella kirjoitellen päiväkirjaan, sateenjälkeisiä raikkaita lenkkejä sekä Suomipop-festarit alueen ulkopuolella fiilisteltynä kaverin kanssa. Se aika oli jonkinlaista hiljentymistä ja pohtimista, yrittäen eheyttää sitä tilannetta mikä elämässä vallitsi. Lenkkeilin ilta-auringossa, näin, koin, tunsin, kuulin, ajattelin. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin aivan valtavasti.

× Uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa eläissäni kokeneempien kuvaajien malliksi Facebookissa kuvaajat ja mallit-ryhmään heitetyn varoavaisen kyselyn jälkeen. Kesältä kertyikin paljon kivoja kuvia sekä tutustuin uusiin kuvaajatuttavuuksiin. Ennen kaikkea kuitenkin ylitin itseni.

PicsArt_12-31-11.48.47

× Syksyllä ylitin itseni toisen kerran osallistuessani Älä mahdu muottiin-kuvauksiin. Torso puolialastoman kehon suojana sitä poseerattiin hyvän asian puolesta!

× Syksyllä yritin myös muullakin tapaa tehdä hyvää – lähinnä kirjoittaessani tekstejä mielenterveydestä sekä mielenterveysongelmista. Itsemurhien ehkäisypäivä innosti kirjoittamaan 50 syytä elää ja kirjoitin myös valtavasti pitkin vuotta ihania yksityisviestejä tulvineen tekstin Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.

× Syksyllä oli myös Namaste Himos-joogafestivaalit, joihin voitin arvonnasta liput sekä majoituksen koko perheelle. Mieleen jäi ravisuttelevia joogaworkshoppeja, ihania tapaamisia huikeiden ihmisten kanssa sekä syksyinen Rich Loganin akustinen mantrakeikka.

× Iskä oli ostanut myös yllätyskeikkaliput Pyhimyksen & Saimaan keikalle, ja kun olin huonoina hetkinä turvautunut Pyhimyksen musiikkiin, oli keikka unelmien täyttymys. Olen odottanut kärsivällisesti kolahti ja kovaa, kun päiväkirjan sivuilta nuo lyriikat muuttuivat eläväksi musiikiksi siinä silmieni edessä.

× Syksyllä aloitin myös aikuislukion tarkoituksena käydä uudelleen psykologian lukiokursseja, jotta voisin uusia ylioppilaskirjoitukset syksyllä 2020 (olen siis jo ylioppilas). Innostus oli huipussa ja rakastin jokaista oppituntia, mutta tuolloin alkoivat uudet ongelmat, tällä kertaa somatiikan puolella. Kun mieli temppuilee yhä ja samalla yrittää kaikkensa pärjätäkseen lisänä näiden somatiikan probleemien kanssa, ei motivaatiokaan auttanut kuitenkaan jaksamaan koulussa. Harmistuneena lähetin eropaperit koululle, ja löysin itseni hetken taas rämpimässä pohjamudissa…

× Somaattinen oireilu invalidisoi niin pahasti että oikeastaan koko syksyn vietin kotona neljän seinän sisällä. Oli rankkaa, kun lenkit täytyi unohtaa, harrastukset jäivät, enkä pystynyt kirjoittamaan enää edes päiväkirjaa. Käytännössä kuuntelin vain sängyllä musiikkia ja odotin että asiaan tulisi edes jonkinlaista selvyyttä.

× Syksyyn mahtui myös reissaamista: Pohjois-Karjalan matka syksyisen Kolin maisemiin.

 

PicsArt_01-01-08.15.31

× Talvella oli se odotettu Semmareiden keikka. Huikea se oli tälläkin kertaa ja niitä biisejä on pyöritetty niin Spotifyn kun YouTubenkin puolella vähintäänkin sataan kertaan. Eihän siitä saanut tarpeeksi tälläkään kertaa vaan piti varata taas keikkaliput vuoden 2020 puolelle…

× Somaattiset ongelmat vaativat tietysti selvittelyä, joten siitähän lähti lukuisten operaatioiden rumba, jonka oli henkisesti valtavan uuvuttavaa. Ravattiin niin silmälääkärillä kuin neurologilla moneen otteeseen ja musertava epätietoisuus päättyi pään magneettikuviin, josta tulikin juuri ennen vuoden vaihtumista iloisia uutisia että kaikki vakavimmat syyt on poissuljettu.

× Talven aikana on hoitohenkilöstöni valanut minuun kuitenkin sellaisen toivonkipinän valtavalla vaivannäöllä asioihini, että se alkuvuoden toivottomuus on vaihtunut ajatukseen että enköhän minä kuitenkin kaikesta huolimatta selviä. Uusi vuosikymmen alkaa toiveikkain mielin. Seuraava vuosi tuo tullessaan paljon uutta, mutta edellisestä vuodesta oppineena ei kannata luoda liian suuria odotuksia millekään. Asiat tapahtuvat omalla painollaan. Tämän vuoden jälkeen voin sanoa: pohjalla käynyt, mutta nyt luottaen, että elämä kantaa.

***

12 vuoden sairastamisen jälkeen tuntuu, että nyt aletaan vasta olla asioiden ytimessä. Elämä oli liian pitkään sekalainen solmuisa lankakerä, josta ei löydä yhtään päätä josta lähteä sitä purkamaan. Nyt on löytynyt ainakin se pää, josta kerää voi lähteä selvittämään vähitellen. Viime vuoden tavoitteen toteutettuani voin todeta että kyllä, voin kirjoittaa nyt vuoden jälkeen kasvaneeni henkisesti aivan valtavasti ja olevani kypsempi kuin se Enni joka kirjoitti päiväkirjaan ensimmäiset sanat 1.1.2019. Parempaa uutta vuotta 2020 toivoen, toivottavasti ei tarvitse toiste kokea tällaista vuotta, mutta kiitollinen että hengissä ollaan yhä kaikkien koettelemuksien jälkeen. Valtavan uupuneena tästä vuodesta, mutta yrittäen nyt keskittyä keräämään voimia tulevaan ja nauttimaan jokaisesta hyvästä hetkestä! Tämä hetki on se tärkein, mennyt on mennyttä ja tuleva tulee ajallaan. Hetki kerrallaan eteenpäin. ♥

Millainen sun vuosi 2019 oli?

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.