Minimalismi,  Sisustus

Minimalismi-postaussarja | Koti ja sisustus

Minimalismi-postaussarja on ollut jo pitkään toteuttamisen alla, mutta kun blogi on muutenkin jäänyt pienemmälle huomiolle, en ole sitä saanut aikaiseksi tehdä. Kun korona pakottaa pysähtymään, on aikaa myös sille mille ei muka ole aiemmin ollut. Koronasta en aio blogissani puhua sen syvällisemmin, tai tämän muutaman lauseen verran kyllä: otan asian erittäin vakavasti, sillä lähipiiriini kuuluu paljon riskiryhmään kuuluvia. Kuitenkaan synkistelyyn ja pelkoon vajoaminen ei auta, vaan kaiken epätietoisuuden ja pelon keskellä tarvitaan myös iloisia asioita. Se taas ei poissulje sitä, ettäkö en kuitenkaan tekisi sen minkä omalta osaltani asian suhteen pystyn, tai suhtautuisin siihen vähätellen, koska tiedän että aihe todella on vakavasti otettava. Pohdin jopa hetken, onko kaiken keskellä oikeus edes päivittää näin kepeitä postauksia, mutta pysyn linjauksessani, että kaipaan ainakin itse myös jotakin muutakin ajateltavaa. Hukkuisin murheisiin, jos en miettisi välillä myös jotakin muutakin. Siksi myös tämän postauksen nyt teille jaan.

***

Sitten itse aiheeseen, joka on viime aikoina noussut enemmän ihmisten suosioon: minimalismi. Kiinnostuin aiheesta siinä vaiheessa kun KonMarin ensimmäisen teoksen luin, mutta vasta vuosia myöhemmin aloin oikeasti toimia sen mukaan, mitä koen minimalismiksi. Aihe ei ulotu vain yhdelle osa-alueelle, vaan oikeastaan koko elämään, joten siksi teen postaussarjan, jossa keskityn aina yhteen alueeseen kerrallaan. Ensimmäisenä aloitan sisustuksesta ja kodista, sillä siitä on ehkä helpoin aloittaa.

Minimalistinen koti saatetaan mieltää askeettiseksi tai kolkoksi, mutta mulle se on sitä että karsin kaiken turhan pois, ja jätän jäljelle sen mikä on oikeasti tärkeää. Koti voi olla minimalistinen, mutta silti kotoisa ja siitä lähtökohdasta itse lähdin minimalistisuutta kotiini rakentamaan. Ajattelin tässä postauksessa jakaa omat vinkkini minimalistiseen kotiin.

viherkasvit-sisustus-blogi

Jätä jäljelle vain se mikä on oikeasti tärkeää

Minimalismi oli helppo aloittaa siitä, että konkreettisesti karsin kaiken sen pois, mikä en oikeasti tarvitse. Se voi käyttännössä tarkoittaa siis ihan sitä, että käyn jokaisen kaapin tavaroineen läpi, ja kasaan tavarat kolmeen kasaan: myytäväksi, lahjoitettavaksi, roskiin. Joskus tavaroiden läpikäymisen joutuu tekemään montakin kertaa jotta ymmärtää, että ehkä jotkut tavarat joista pitää kiinni, onkin kuitenkin sellaisia joilla loppujen lopuksi ei tee yhtään mitään. Tavaraan voi olla kehittynyt jonkinlainen tunneside, mutta joskus sen voi kääntää niin, että tavaralla ei ole tunnetta, eikä se sure jos heität sen pois. Myöskin jos tavaraa pitää kaapissa vaan tunnesiteen takia, mutta sitä ei käytä, voisiko kyseenalaistaa sen tarpeellisuuden? En tarkoita että kaikkia tärkeitä tavaroita tarvitsisi heittää pois, mutta jos on kerännyt matkan varrelta kaikenlaista pikkusälää milloin mistäkin, voisiko osasta luopua? Ainakin niistä, jotka eivät enää kuulu tämän hetken elämään. Papereita on voinut kertyä huomaamattakin kaapin pohjalle, ja jotkut tavarat jo itsessään saattavat aiheuttaa negatiivisia tunteita. Irtipäästäminen antaa tilaa ajatuksille, ja joskus itse huomaan että joistakin tavaroista eroon pääseminen aiheuttaa jo itsessään huojentuneisuutta, sillä ehkä ne ovat tiedostamatta pitäneet kiinni jossakin ikävässä. Omalla kohdallani pohdin myös esimerkiksi tv:n tarpeellisuutta, vaikka se toistaiseksi vielä multa löytyykin. En ole kuitenkaan varmaan vuoteen katsonut sitä, piuhat ja kaapelit eivät ole edes seinässä ja jos jotakin ohjelmia katson, niin ne löytyvät suurimmaksi osaksi YleAreenasta.

Minimalistista kotia on helppo pitää siistinä

Pidän esillä tavaroita, jotka ovat mulle jollakin tavalla tärkeitä, ja tavaroilla on oma paikkansa asunnossa. Kun tavarat eivät seilaa ympäriinsä etsien paikkaansa, se helpottaa myös kodin siistinä pitämistä. En myöskään hanki tavaroita, jollen etukäteen ole suunnitellut ostosta, tai tiedä selkeästi missä tavaralle olisi paikka. Säilytysratkaisut, kuten laatikot ja hyllytila, pitävät tavarat siististi piilossa, mutta tarpeen tullen saatavilla jos niitä tarvitsee. Tällöin ne eivät myöskään pölyynny niin helposti. Tärkeät paperit ovat kansioissa ja niille tärkeille tavaroillekin elämän varrelta on pari hyllyä varattu. Ikean Malm-lipastot on ainakin ollut mulla tosi käteviä, ja niissä on paljon tilaa. Laittamalla kaksi Malm-lipastoa vierekkäin, saa siitä tehtyä myös yhden seinän sisustusratkaisun, joka toimii selkeälinjaisena säilytystilana ja lipastojen päälle voi laittaa myös sisustusesineitä.

minimalistinen-koti-blogi

Kodikkuus

Vaikka jäljelle jäisi vain olennainen, voi silti kodista tehdä kodikkaan ja miellyttävän. Viherkasveilla saa väriä kotiin, ja niiden kasvamisen seuraaminen on palkitsevaa. Sängylle olen laittanut koristetyynyjä, ja beigestä sohvasta olen tehnyt miellyttävän paikan valkealla tekotaljalla, vaaleanpunaisilla sisustustyynyillä sekä viltillä. Vaaleanpunasävyiset koristeelliset villasukat sulautuvat myös osaksi sohvan sisustusta, sillä yleensä laitan ne jalkaani jos sohvalla vaikka teen blogijuttuja. Miellän myös kirjahyllyn erityisen kodikkaaksi asiaksi asunnossa. Siitä olen tehnyt erikseen postauksen, joka löytyy täältä. Kirjahyllyn saa luotua omannäköiseksi, joten sillä saa persoonallisuutta kotiin.

Harmonia ja selkeys

Mulle harmonisuus on tärkeää kodissa, ja pyrin esimerkiksi värien yhteneväisyyteen ja selkeyteen. Olen valinnut muutamia yhteen sopivia värejä: vaaleanpunainen, vaaleanvioletti, vaalea beige sekä valkoinen. Alkuun täysin vaaleanpunapainotteinen koti sai omaan silmään vähän aikuismaisuutta kun aloin lisätä rinnalle myös vaaleanviolettia. Violetti muistuttaa mua myös lapsuudenkotini huoneesta, joten tekee siksi nyt aikuisena omasta kodistani turvallisen.

On ihmisiä, joihin esimerkiksi kodin ulkoasu ei juurikaan vaikuta, mutta mulle se on iso osa hyvinvointia. Koti on mulle turvapaikka, jonne voin palata päivän päätteeksi ja jossa saan olla oma itseni. Saan tehdä siitä omannäköisen ja lisätä sinne juuri niitä asioita joista itse tykkään. Harmonia luo myös (perfektionistin) mielelle harmonian, ja rauhoittaa. Pastellin sävyt viestivät rauhasta ja herkkyydestä.

Myös kodin materiaaleilla ja tekstuureilla on väliä, ja olen pyrkinyt siinäkin yhdenmukaisuuteen. Materiaali on suurelta osin puuta, mutta yritän suosia myös luonnonläheisyyttä esimerkiksi valkoiseksi maalatulla rottingilla. Luonnonläheisyys rauhoittaa ja haluan palasen sitä tuoda myös kotiini.

pastelli-sisustus

Panosta laatuun

Tiedän että aina ei ole mahdollista panostaa laatuun, mutta sen sijaan että ostaisin parin vuoden välein saman huonekalun, joka ei kestä käytössä kovin pitkään, yritän ostaa kerralla kestävää. Se ei tarkoita aina uuden ostamista, vaan myös kirpputorilta voi tehdä hyviä, kestäviä löytöjä. Parhaimmillaan yksi huonekalu on ajaton ja kestää jopa läpi elämän – esimerkkinä vaikkapa Lokki-valaisin, keittiön valkoiset pinnatuolit ja kestävästä puusta valmistettu vitriini. Jos seuraisin sisustustrendejä, joutuisin myös vaihtamaan sisustusta jatkuvasti. Kun pitäydyn siinä, mitä juuri mä haluan mun sisustukselta, ei sillä ole väliä, mikä on milloinkin in tai out.

Huonetuoksut

Kotiin saa myös jotakin spesiaalia pienilläkin jutuilla, kuten vaikkapa tuoksuilla. Kylpyhuonetta piristää joku miellyttävä tuoksu, ja mä käytän diffuuseria jolla voi vaihtaa tuoksun juuri sellaiseksi jota just siltä päivältä kaipaan. Sitrustuoksut piristää aamua tai lämpimillä puutuoksuilla saa vaikka rauhoitettua tunnelmaa iltaa kohden. Eukalyptus taas toimii sellaisina päivinä kun on vaikkapa flunssassa. Piparminttu taas voi ns. viileänä tuoksuna helpottaa kesähelteillä.

Vaatekaappeihinkin saa helposti luotua miellyttävillä tuoksupusseilla puhtaan ja raikkaan fiiliksen. Esimerkiksi puuvillan tuoksu tekee vaatteista kuin puhtaat jokaisella käyttökerralla, mutta on silti sopivan mieto tuoksuherkillekin. Mä olen yleensä ostanut ainakin täältä Jyväskylästä Viherlandiasta löytyviä Heart&Home-tuoksupusseja, joista tykkään etenkin laajan valikoiman vuoksi kovasti.

muumimuki-blogi

Juuri sellainen koti joka on sun mieleen

Vaikka edellä annoin vain esimerkkejä, voi jokainen kuitenkin tehdä kodistaan minimalistisen sillä omalla tyylillään. Mä tykkään miettiä kaikki kotini jutut hyvinkin tarkkaan, ihan siitä lähtien minkä värisiä roskapusseja ostan. Kokonaisen tauluseinän sijaan taas olen päätynyt yhteen katseenvangitsijaan, eli isokokoiseen Hidasta elämää-julisteeseen, josta löytyykin haluamiani kodin sävyjä: sitä vaaleanpunaista, vaaleanviolettia ja valkoista. Lisäksi mulla on myös pieniäkin juttuja, jotka on mulle erityisen tärkeitä, kuten violetti ametisti yöpöydällä. Taisin ostaa sen joskus lapsena. Luonnonjalokivet on musta ollut aina tosi kiehtovia, ja jollakin tapaa hypnoottisen upeita kun niitä pitää kädessään.

Lopputuloksena kepeämpi olo

Karsimalla kuitenkin kodista kaiken epäolennaisen, on ainakin mun elämä helpottunut huomattavasti. Koti pysyy ”ikisiistinä” koska kaikella on paikkansa, tarkkaan mietityt ja harkitut ratkaisut tekevät kodista kodikkaalla tavalla minimalistisen ja ajatuksista on yksi kuormitustekijä pois, kun tiedän omistavani vain kaiken tarpeellisen.

minimalismi-blogi

Tykkäätkö sä minimalistisuudesta? Mikä tekee sun kodista kodin?

3 Comments

  • Sini

    Minimalismissa on kyllä tosi ihana idea ja ehottomasti ois plussaa toi, että paikat on helpompi pitää puhtaana! Mulle vaan tulee tosi helposti sellainen sairaala-fiilis ja olo on kotoisa silloin, kun tavaroita on aika paljon esillä. Ja tämä ei siis välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi olla koko ajan ostamassa tavaroita esille, vaan vain että ne kaikki olemassa olevat jutut on jo esillä 😀

    Nuo tuoksut ois niin ihania ♥ Pitääpä yrittää bongailla noita tuoksupusejja Viherlandiasta, kunhan joskus teen seuraavan kerran visiitin sinne! Osaatko sanoa, millä osastolla siellä olet löytänyt niitä tai missä päin myymälää?

    • Enni

      Joo kaikkien juttu ei ole minimalismi sisustuksessa 🙂 Mullakin on lähestulkoon aina pöydillä kyllä jotakin tavaroita mitä tarvitsen eli tietokone, kalenteri, teepaketteja (heh…) ja muita pikkujuttuja, eli kaikki tasot ei todellakaan ole tyhjät. 😀 Mutta ne mitkä on pyhitetty pelkästään sisustusesineille tai kasveille niin niille pyrin olemaan kasaamatta tavaraa. Mutta ymmärrän pointin! Mullekaan ei sopisi sellainen minimalismi, että mitään ei olisi missään, koska siitä just tulisi sellainen sairaalamainen fiilis. Mun koti on myös sellainen jossa seinät on aika lähellä toisiaan, eli vaikka olisi vähän tavaraa, ei tule sellaista tyhjää fiilistä, joka taas korostuisi sellaisessa avarammassa kodissa.

      Joo bongaile ihmeessä! Et voi kulkea ohitse, kun ne on heti siinä kun astutaan sisään niin oikealla, tai siinä kassojen vieressä 🙂 Siinä on kynttilöitä, näitä tuoksupusseja ja kaikenlaisia tuotteita mitä kyseinen sarja myy. Niitä on ollut myöskin jo niin pitkään siellä, että tuskin myöskään poistuvat myynnistä! Paikka tosin on pariin otteeseen niillä vaihtunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.