Kosmetiikka

Lush – syksyisiä tuotteita hemmotteluhetkiin

lush-syksy-vegaanikosmetiikka-tuorekosmetiikka-blogi

Mulla on jostakin syystä usein syksyisin tullut fiilis tilata Lushilta piristystä kaamokseen ja syksyisiä hemmotteluhetkiä varten. Palashampoo on myös ollut juttu jota oon pitkään haaveillut kokeilevani. Parasta on jos pääsee paikan päälle katselemaan ja ihastelemaan tuotteita (Lush on oikeasti visuaalisesti ja kaikin aistein kokonainen elämys paikkana ?), mutta kun tänä vuonna tilanne on mikä on niin ajattelin että teen tilauksen netissä – pari luottotuotetta mukaan ja sitten se palashampoo testiin. Paketti tuli ihanan nopeasti, seuraavana päivänä tilauksen tekemisestä. Musta on myös huippua että mukaan saa aina pari yllätystesteriä ja pääsee tutustumaan ihan uusiin tuotteisiin. Kaikin puolin Lush on ihana hyvän mielen yritys, josta huokuu lämpöä ja hyvää fiilistä juurikin kaamoksen keskelle.

lush-suomi-kokemuksia-blogi

Pakettia avatessa huoneen täytti ihana, aistit valtaava tuoksu! Tällä kertaa sekoitus viikunaa, hunajaa ja sitrusta. Jotka Lushin tietävät, voivat varmaan aistia tämän tuoksun sinne ruudun toiselle puolelle saakka? Musta on ihanaa, jos pakkauksen sisältö on saatu mahtumaan mahdollisimman pieneen tilaan eikä mukana ole kaiken maailman turhaa pakkaustavaraa. Tuotteiden suojana olleen pahvisilpun tosin voi tässä tapauksessa hyödyntää esimerkiksi tuomaan vaatekaappiin raikkaan tuoksun. Tuotteetkin ovat siitä kivoja että niiden myötä saa samassa paketissa kylpyhuonetuoksun. Hajusteallergikoille osa tuotteista voi olla liian voimakkaasti tuoksuvia, mutta ainakin mun luottosaippuapala (jonka esittelen alla!) on hyvin hento ja mieto tuoksu, jonka uskoisin olevan nappivalinta jos muut tuotteet ovat liian voimakastuoksuisia.

lush-palasaippuat-kokemuksia-blogi

Vasemmalla on siis tämä kyseinen luottosaippuapala, Figs And Leaves. Tuoksu on hempeä, hieman toffeemainen ja ihanan täyteläinen. Viikunansiemenet kuorivat sopivasti ihoa ja lopputuloksena on hoidettu, puhdas ja pehmeä iho. Joskus palaan sattuu mukaan vaahteranlehtiä, josta nimikin juontaa varmasti juurensa, ne tekevät osaltansa tästä juurikin mun syksyisen luottotuotteen! Ehdottomasti yksi Lushin parhaista tuotteista!

Kaksi muuta yllä näkyvää ovat yllätystuotteita. Valkokeltainen pala on Little Pot Of Energy-vartalovoipala, jota aluksi luulin saippuaksi. Jos haluaa aloittaa aamunsa piristävän raikkaan sitrustuoksun myötä ja samalla hemmotella ihoa, niin tämä on todellinen lisäboosti joka viimeistään herättää uuteen päivään! Vartalovoita en ollut aiemmin testannut, mutta sen voi levittää kostealle iholle, sitten huuhdellaan ja lopuksi kuivataan pyyhkeellä. Tuote sulaa aavistuksen suihkunlämpimälle iholle ja toimii siten vartaloa kosteuttavana tuotteena. Lopputuloksena on ihanan pehmeä ja sileä iho, tuote ei jää tahmaiseksi ihon pinnalle vaan imeytyy hyvin.

Toinen yllätystuote oli Honey-huulikuorinta. Nämä huulikuorinnat ovat myös mun suosikkeja Lushin valikoimassa! Tässä kuorinnassa on sokeria, hunajaa ja piparminttua. Hunaja tuo tuotteelle kivan tuoksun ja piparminttuöljy viilentää huulia. Tuoksu on melko voimakas, ja mun lemppari näistä huulikuorinnoista on Colan tuoksuinen Santa’s Lip Scrub, joka on yleensä joulun alla saapunut valikoimiin. Se on tuoksultaan miedompi ja vaikka ihana joululahjaideaksi. Tämä hunaja oli aavistuksen liian voimakas mun makuun, mutta kuitenkin kuori huulet hyvin sekä teki ihosta pehmeän.

lush-suomi-shampoopala-kokemuksia-blogi

Viimeisenä oli odottamani uusi tuttavuus, Montalbano-shampoopala. Koska shampooplaoja en ollut aiemmin testannut, päätin valita tuoksun joka ei voisi mennä pieleen, eli sitrustuoksu. Tuote tuoksuukin ihanan raikkaalle ja kirpeälle. Tämä kyseinen shampoopala tasapainottaa ja syväpuhdistaa hiuksia sekä hiuspohjaa. Koska tuote sisältää sitrusta, ei sitä suositella tummaksi värjätyille hiuksille, sillä tämä voi vaalentaa hiusta. Mun hiuksissa on luonnostaan vaaleampia raitoja, ja niiden kohdalla ainakin huomasin tuon vaalentavan vaikutuksen.

Shampoopalan epäilin aluksi olevan vaikeakäyttöinen ja en tiennyt miten tuote käytännössä voisi edes vaahdota. Kuitenkin yllätyin iloisesti sen vaahdotessa jopa enemmän kuin ns. tavallinen shampoo, ja näin ollen se teki ainakin pitkienkin hiusten pesemisestä helppoa. Tuote ei ainakaan ekalla käyttökerralla kuivattanut hiusta liikaa, mutta syväpuhdistavan vaikutuksen takia tämä ei pääse varmaan ihan jokapäiväiseen käyttöön. Voi olla että hiukset eivät peseytyneet ihan niin hyvin kuin normishampoolla, tai sitten käyttö vaatii vielä vähän harjoittelua. Muuten shampoopala on kätevä ja ympäristöystävällinen, tulee siis ehdottomasti jatkossakin käyttöön. Mun hiuksiin olisi kaivannut tuotteelta aavistuksen volyymia, joten voi olla että seuraavaksi testaan merisuolaa sisältävää palaa. Tuoksu ei myöskään jäänyt pistävästi hiuksiin, se jätti miedon ja puhtaan fiiliksen. Kaiken kaikkiaan tämä oli siis positiivinen yllättäjä! ❤️

Onko Lush teille tuttu ja löytyykö valikoimasta jotakin teidän luottotuotteita?

2 Comments

  • Sini

    Oi, voin niin aistia tuon tuoksun tänne asti! Lushin huulikuorintoja olisi tosi mielenkiintoista testata. Tuoksut ainakin kuulostavat ihan karkkimaisen hyviltä! Mä tykkään tosi kovasti Snow fairy -suihkusaippuasta. Siinä on juuri sellainen makea tuoksu, että melkein tekisi mieli syödä koko aine 😀

    • Enni

      Huulikuorinnoista mulla on ollut ainakin testissä joskus Bubblegum, joka sekin oli vähän ällömakeahko, mutta tuo jouluversio on ainakin ihan mun lemppari! 😍 Snow Fairyä mä en oo tainnut koskaan testata, mut pitää pistää mieleen jos joskus haluaa jotakin uutta testata. Kuulostaa ainakin ihastuttavalta! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.