Lifestyle

Kuin opettelisi elämään uudelleen

Jos ei poistamiani postauksia tästä välistä lasketa, olen kirjoittanut viimeksi aktiivisesti varmaan joskus alkukeväästä? Blogi on pyörinyt mielessä vähän väliä, mutten ole osannut päättää mitä tehdä sen suhteen. Nyt päätin avata pitkästä aikaa edes koko WordPressin, ja sen läväyttäessä silmille ison kasan päivityksiä ja asioita jotka piti fiksata heti alkuun, meinasin luovuttaa jo ennen kuin olin edes aloittanut. Tuntui vaikealle miettiä miten tänne taas palaisin, muistuttaa mieleen lukuisat pikkujutut sekä ylipäätään kohdata oma päänsisäinen perfektionistin ääni.

DSCF8568
Kuvaaja: Henri Valkeinen

Mielessä on lukuisia aiheita joista kirjoittaa, mutta tuntuu vähän sille kuin täytyisi aloittaa koko bloggaaminen uudelleen: suunnitella kunnolla ja sitten vasta ryhtyä toimeen. ”Pastelliunelmia” on ihastuttava nimi blogille; vaaleanpunainen banneri on kuvastanut minua kai myös jotenkin ihmisenä sekä ollut väri jolla olen saanut luotua yhteneväisyyttä blogiin. Mitä jos totean että olen alkanut suorastaan vihata vaaleanpunaista…?

Olen haikaillut uuden alun ja uusien mahdollisuuksien perään, ja konkreettisesti halusin pistää kaiken uusiksi. Oikeastaan se on tarkoittanut uuden terapiani myötä itsensä löytämistä kokonaan uudelleen sen kaiken alta, millä olen itseni ja elämäni peittänyt oikeastaan edes tajuamatta. Olen kuvannut tilannetta vähän siten, kuin pitäisi opetella elämään uudelleen. Kaaos, mutta tällä kertaa kuitenkin hieman hallitumpi sellainen. Tieto asioista lisää ymmärrystä ja se taas mahdollistaa muutoksen, pienin askelin. Toisaalta tämä kaikki on sisältänyt ihanaa vapautuneisuuden tunnetta erilaisista turhista mielen kahleista, mutta myös itseni haastamista ja epämukavuuden sietämistä.

Mietin mitä blogiini kirjoittaisin. Kai kertoisin matkastani, ja elämän löytämisestä uudelleen kaiken jälkeen. Ehkä liiallinen aiheiden kategorisointi vain ahdistaisi, mutta mukaan mahtuisi ripaus varmasti näitä kaikkia: asioita jotka tekevät minut vain yksinkertaisesti onnelliseksi (sekä niiden jakaminen tänne), oivalluksiani elämästä, sisustusjuttuja (tällä hetkellä kiinnostaa kodin ja sen yksityiskohtien sekä värien vaikutus hyvinvointiin – eli kai jonkin sortin feng shui?), mielenterveys-teemaisia postauksia ja tavallista arkeani.

Jotka pidempään ovat blogiani lukeneet, tietävät haasteista ja vastoinkäymisistä, joten sen kaiken keskellä ikuisen optimistin roolin ottaminen ahdistaisi. Kirjoittaminen juuri sellaisella fiiliksellä mikä milloinkin on sekä miettimättä sen suuremmin voinko kirjoittaa tänne jos ei ole pelkkää positiivista jaettavaa, kuulostaa ainakin mun korvaan vapauttavalle. En silti tarkoita että vaipuisin pelkkään synkistelyyn, mutta sellaisistakin päivistä kertominen on kai ihan okei. Toisaalta taas sekin mistä sitten löytää sitä iloa sellaisten päivien tai ajanjaksojen keskellä.

2020-06-10 06.15.30 1

Ensi alkuun aion vähän pistää ulkoasua uusiksi tämän tauon jälkeen, joka on kyllä tavallaan hommaa josta pidän, mutta graafinen suunnittelu ei ole ihan mun vahvuuksia, heh. Ihaninta olisi vain poistaa täältä ainakin kaikki vanhat postaukset ja aloittaa täysin a-l-u-s-t-a, mutta antaa niiden olla täällä nyt toistaiseksi. Olen huono myöskin tiivistämään sanojani ja kaiken tänä aikana tapahtuneen mahduttaminen tähän pieneen postaukseen tuntuu aivan täysin mahdottomalle yrityksellekin – jätetään se siis tuleviin postauksiin. 🙂

Toivotan teidät siis tervetulleiksi seuraamaan mun matkaa taas tämän tauon jälkeen, astetta uudistuneempana ja uusin ideoin!

2020-06-09 11.12.43 1

4 Comments

Vastaa käyttäjälle Jenny Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.