Kirjat & kirjoittaminen,  Sisustus

Kirjahylly tuo kotiin persoonallisuutta

Joskus viime vuonna uutisoitiin, että kirjahyllyt tekevät paluun sisustukseen. Pitkään oli kausi jolloin tuntui, että kirjahyllyt menettävät suosiotaan. Mä olin kuitenkin jo pitkään haaveillut kirjahyllystä/vitriinistä, mutta sen metsästäminen oli haasteellista. Kirpputoreilla vitriinit myytiin hetkessä nenän edestä, ja uusien hinnat olivat vähän liian kalliita jos halusi laadukkaan ja kestävän yksilön. Näin kuitenkin Facebookin kirpputorilla ilmoituksen tästä vitriinistä viime talvena, ja se oli juuri sellainen kun olin etsinyt. Nopeasti pistin aavee-yyveet ja lopulta sain kuin sainkin vihdoin vitriinin/kirjahyllyn kotiini! Kirhahyllyllä saa luotua kivasti persoonallista ilmettä kotiin, sillä väistämättä sen sisältö kertoo ehkäpä jotakin omistajastaan. Sisustaminen oli kuitenkin alkuun vähän takkuavaa, kun ei mikään tuntunut istuvan minnekään. Lopulta järjestys löytyi, vaikka hankintalistalla onkin vielä kirjoja.

kirjahylly-sisustusidea

Halusin, että kirjahyllyssä on todella vain sellaisia koriste-esineitä ja kirjoja, jotka ovat mulle tärkeitä ja merkityksellisiä. En keräile kirjoja vain jotta olisi jotakin täytikettä, vaan niiden täytyy olla sellaisia, jotka jollakin tapaa sykähdyttävät. Halusin myös tehdä kirjahyllystä jollakin tavalla satumaisen, selkeän, harmonisen ja siistin.

viherkasvit-sisustuksessa

Kirjahyllyn päällä on kaksi murattia. Tai oli. Asunnon paha ilmankuivuus teki vihannespunkeille oivan kasvualustan, ja liian myöhään huomasin että kasveja ei saisi enää pelastettua millään. Nyt etsinkin uusia roikkuvia kasveja tilalle, sellaisia jotka kestävät ilmankuivuuden, lämmön kesäisin ja joihin ei vihannespunkki voisi iskeä. Muratti oli kuitenkin kiva, kaunis kasvi joka laskeutui köynnösmäisesti kirjahyllyn reunoja pitkin ja puhdisti ilmaakin. Kuivailmaiseen asuntoon en kuitenkaan tätä kasvia suosittele.

vitriini-sisustusPicsArt_01-30-09.50.45

Pidän myös vanhoista valokuvista, ja molempien isovanhempieni hääkuvat löytyvätkin kehyksistä kirjahyllystä. Minusta kuvat ovat ihastuttavat, niin erilaiset kuin nykyajan hääkuvat! Mustavalkokuvat selkeyttävät kirjahyllyä, sillä kirjoilla saa sitten väriä hyllyyn.

valkoinen-sisustus-ideat

Ylimmältä hyllyltä löytyy sekä ihania sisustuskirjoja joiden pariin uppoutua, pari fiktiivistä teosta että tiedekirjallisuuttakin. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja-teos löytyi kirjaston annetaan-kirjahyllystä, mutta se ei ole vielä päässyt luettavaksi. Jotenkin lämminhenkinen takakannen kuvaus kuitenkin sai minut ottamaan kirjan mukaan. En yleensä jaksa kiinnostua fiktiivisestä kirjallisuudesta, mutta Taivaslaulun (klik) ostin kirja-alesta pilkkahintaan, sillä siinä oli heti jotakin sykähdyttävää. Se onkin yksi sellaisista kirjoista, jonka tulen muistamaan pitkän aikaa. Veronika päättää kuolla, on ehkä raakakin, mutta ravisutteleva, yllätyksellinen ja kauniskin teos Paulo Coelholta. Duodecimin Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria on laaja katsaus lasten ja nuorten mielenterveyteen sekä mielenterveyden häiriöihin. Suuri haave on, edelleen, päästä opiskelemaan psykologiaa, joten tämä kirja avaa sellaista aihetta laajemmin, johon toivon voivani tulevaisuudessa keskittyä enemmän myös työn puolesta.

maailman-ihanin-tyttö-kirja

Maailman ihanin tyttö-kirjaan tutustuin ensimmäistä kertaa ollessani osastolla. Opinnot keskeytettynä lukiossa, miettien tuleekohan siitäkään yhtään mitään. Luin tuota kirjaa kerta toisensa jälkeen, uppouduin kuviin jotka olivat minusta valtavan kauniita, vaikka olin selannut kirjan ainakin sata kertaa. Seuraavan kerran sain kirjan taas uudelleen käsiini vuosia myöhemmin, kun sain sen ylioppilaslahjaksi tädiltäni. Olin valmistunut vihdoin kuuden vuoden jälkeen lukiosta, vaikka kaikki oli siihen jo menettänyt uskonsa paitsi minä itse. Kuvia katsoi siinä hetkessä eri tavalla, vaikka ne olivatkin yhä yhtä kauniita. Sillä kertaa ajattelin että ehkä musta sittenkin tulee jotakin. Kirja on tärkeä ja symboloi itselle sinnikkyyttä jaksaa vaikeidenkin hetkien yli. Kaunis kansi tuo myös sitä satumaisuutta kirjahyllyyn, joten se on ainoa kirja jonka annan olla näkyvillä kunnolla kirjahyllyssä.

psykologisia-kirjoja

Hidasta elämää-kirjakokoelman olen ripotellut parille hyllylle. Tuuma-kustannuksen Yksinäisyys-kirja (klik) on blogiyhteistyöstä. Hieman enemmänkin Raamattua muistuttava paksu kirja on kuitenkin Vastausten kirja (klik), josta voi käydä kurkkaamassa enemmän tuon linkin takaa. Löytyy myös runokirjoja, sekä masennukseen vaihtoehtoisen näkökulman antava Mielen yhteydet, jonka sain isovanhemmiltani. Sopii niin masennuksesta kärsivällekin, kuin ammattiauttajalle – takaan että antaa todellakin uusia näkökulmia masennuksen hoitoon. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ihanan kepeä ja nykyhetkeen sijoittuva romaani, sellainen johon lähes jokainen päälle parikymppinen sinkku osaa ehkä jollakin tapaa samaistua  – Tinder-matcheja, kamalia treffejä, mitä ihmettä teen elämälläni-pohdintaa sekä niin aidon arkista ja samaistuttavaa kuvausta, ettei kirjasta tule kuitenkaan tylsä. Kauniit kirjan kannet ovat mun heikkous, mutta tämä kirja oli myös sisällöltään sellainen joka jää mieleen ikimuistoisena lukukokemuksena!

sisustus-taulu-blogi

Hyllyiltä löytyy myös muutamia sisustusesineitä, &-merkki sekä kehystetty Sininen uni-kortti. Sain sen kummitädiltäni, ja kyseinen laulu on henkilökohtaisesti tärkeä ja siihen liittyy paljon ihania muistoja. Halusin että kirjahyllystä löytyy joku kummitädistänikin muistuttava asia, joten tämä ihana kortti pääsikin hyllylle kehyksiin. Sekin luo kivaa satumaista tunnelmaa, vaikka onkin yleisilmeeltään yksinkertainen.

hidasta-elämää-kirjat-sigmund-freud-unien-tulkinta

Hidasta elämää-kirjakokoelmaa löytyy myös toiselta hyllyltä. Tällä hyllyllä on myös sekalainen kokoelma kirjoja, joista osa on kyllä oikeastaan tällä hetkellä vaan hyllyn täytikkeenä, koska en osaa päättää luopuako niistä vaiko jättää. Kunhan löytyy jotakin sellaisia kirjoja, jotka oikeasti haluan kirjahyllyyni, pääsee ne tilalle. Sigmund Freudin Unien tulkinta löytyy alimmaisena, mutta kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin siltä, kun sen Adlibrikseltä tilasin (toisaalta mitäpä muutakaan Freudilta voisi olettaa, heh)…Teksti on niin pöyristyttävää, että en ole edes jaksanut lukea sitä, mutta no, koska se pohjautuu Freudin ajatuksiin, saa tämä kirja ainakin jäädä ihan vaan koristeeksi. Bergamotin (tuttu tuoksu Earl grey-teestä) tuoksuinen kynttilä luo tästä asetelmasta astetta kivemman, sekä myös tuoksuu ihanalle, joten kun kaapin avaa, on kiva että ihana teen tuoksu valtaa aistit.

ikea-sisustus

Ikean tekokasvien tilalle olisi tarkoitus tulla jossakin vaiheessa kirjoja, mutta toistaiseksi ne ovat siinä jotta hylly ei näyttäisi tyhjältä. Valkeat Ikean laatikot taas halusin alahyllylle, ja sinne en aio laittaa kirjoja. Laatikoista löytyy vanhoja valokuvia, mutta olisi kiva jos saisi vielä etiketteihin kaunokirjoitettua kunkin laatikon sisällön.

kirjahylly-sisustus

Kirjahyllysä on myös pari vedettävää laatikkoa, jossa on tällä hetkellä sekalaisia juttuja, sekä myös valokuvia. Persoonallisen kirjahyllyn lisäksi se toimii siis myös säilytyksessä. Tarkoitus olisi tosiaan täydentää kirjahyllyä vielä kirjoilla vähitellen, mutta näinkin se on mielestäni ihan kiva. 🙂

Löytyykö sulta kotoa kirjahylly? Mitä mieltä sä olet kirjahyllyistä sisustuksessa – in vai out?

5 Comments

  • Jenny

    Sulla on kyllä ihana kirjahylly!! Itse haaveilen jostakin vanhanaikaisesta vitriinistä/hyllyköstä, jossa säilyttää kirjoja, mutta tällä hetkellä sellaista ei mun asuntoon mahdu 🙁

    • Enni

      Kiitos kovasti 🙂 Mullakin oli pitkään sellainen tilanne ettei vitriini mahtunut mun asuntoon, mutta tähän nykyiseen sain sen onneksi mahtumaan kun hankkiuduin eroon turhista huonekaluista. Vanhanaikainen vitriini/hyllykkö kuulostaa kivalta, toivotaan että vielä joskus saat sellaisen sitten jos on enemmän tilaa! 🙂

  • Sini

    Ootpa ihanasti aatellu ton kirjahyllyn sisustuksen, että kaikella on tarkoituksensa ja tarinansa! Oot kyllä onnistunu tossa satumaisuudessa tosi hyvin 🙂

    • Enni

      Kiitos kovasti <3 Kiva jos myös satumaisuus tulee jotenkin ilmi myös kuvien välityksellä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.