Mielenterveys,  Puheenaiheet

Itsemurhien ehkäisypäivä – toivoa vaikean tilanteen keskelle

itsemurhien-ehkäisypäivä-toivoa-vaikean-tilanteen-keskelle

Tänään 10.9 vietetään Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Koska mielenterveys ja kyseinen aihe yleisesti ottaenkin on asia joka ehdottomasti ansaitsee oman postauksensa, ajattelin että kirjoitan siitä tänäkin vuonna ajatuksiani.

Itsemurhaa yrittävä tai siihen päätyvä ihminen saatetaan nähdä itsekkäänä, välinpitämättömänä ja aihe herättää monenlaisen tunteiden kirjon. On tutkittu että ihminen ei itsetuhoisella hetkellä ajattele rationaalisesti – eihän itsensä tappaminen ole se mihin evolutiivisesti ihmisen elämä perustuu – hengissä säilymiseen. Ihminen pyrkii luonnostaan kauemmas kivusta ja lähemmäs hyvää oloa. Näen että itsemurha on täten myös teko, jonka pyrkimys on päästä kauemmas kivusta ja kohti oletettua helpotusta tai hyvää oloa. En tiedä olenko pohjimmiltani koskaan itse halunnut tekoni hetkellä oikeasti kuolla sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan päästä pois tukalasta tilanteesta ja olosta, josta ei tunnu enää löytävän muuta poispääsyä kuin sen lopullisen. Henkinen tuska on sumentanut tietyllä tapaa järkiperäisen ajattelukyvyn ja maailmaa katsoo kuin näkökenttä olisi kaventunut putkinäkömäiseksi. Kaikki käy hitaasti, sumussa ja utuisesti, eikä siinä tilanteessa kykene miettimään. Ei sen enempää sitä että tilanteesta voisi selvitä, kuin sitäkään millaisen tuskan aiheuttaa teollaan läheisille. Äärimmäistä henkistä tuskaa voi olla hyvin vaikea ymmärtää, jollei itse ole sitä kokenut. Mutta jos sen on kokenut, tietää varmasti tasan tarkkaan miten kauheaa se on.

Tiedän mistä puhun, koska olen ollut lukuisia kertoja tilanteessa, jossa olen halunnut tuskan päättyvän enkä enää ole nähnyt syytä jatkaa. On ollut helpottavaa ajatella että kyseisellä hetkellä on sillä tavalla valta itse päättää, ettei enää ole pakko jatkaa henkisen kivun keskellä, joka tuntuu sietämättömältä. Siltä että se tappaa minut jollen minä ehdi ensin.

Kaikkien kyseisten kertojen jälkeen olen kuitenkin tässä ja kirjoitan tätä tekstiä. En ole osannut kiittää sitä että olen hengissä, mutta uskon että samalla tavalla kuin ihminen ajautuu itsemurhaan, siitä myös ajaudutaan pois. Se on ollut minulle tavallaan tietynlainen turva, johon voin aina tarttua kun en enää usko selviytymiseeni. Aivoihini se on juurruttanut tietynlaisen mallin toimia. Vähän kuin ruohokentän poikki kulkeva polku, se vahvistuu käytettäessä. Mutta joka kerta kun päätän valita uuden reitin toimia ja uskon omaan selviämiseeni, juurrutan ruohokentälle uutta polkua. Mitä useammin sitä käyttää, sitä useammin se vahvistuu ja vanha polku katoaa uuden ruohon kasvaessa vihreänä sen päälle. Sen myötä vahvistuu käsitys, että ehkä minä voinkin selvitä. Ehkä minä selviän. Ja lopulta että minä selviän.

Olen miettinyt pääni puhki miksi tällainen elämä sattui juuri minulle, mutta sen sijaan että mietin loputtomiin miksi, on lopulta vain helpompaa hyväksyä. Luultavasti vaikka tuhat kertaa kysyisin ”miksi”, en saisi koskaan vastausta. Se että tällä hetkellä tilanne on mikä on, ei se tarkoita että niin olisi loppuelämäni. Asiat voivat muuttua. Ihan varmasti muuttuvatkin. Mutta se mahdollisuus on vain jos päättää jatkaa.

Tiedän että hirveiden päivien keskellä on hemmetin vaikea uskoa mihinkään hyvään. Sellaisina päivinä sitä kuitenkin ansaitsee kaikkea muuta kuin soimausta ja ilkeää puhetta itselleen. Sellaisena päivänä ansaitsee sen että antaa itselleen turvaa, tukea ja lohdutusta. Puhuu itselleen lempeästi, että tästä selviää kun minä olen selvinnyt aina ennenkin. Eikä jää yksin. Puhuu. Päänsisäinen lankakerä joka tuntuu niin sotkuiselle ettei sitä enää kykene selvittämään, voi lopulta muuttua löyhemmäksi sotkuksi tai ehkä siitä löytyy pääkin josta sitä voi alkaa selvittämään, kun puhuu ajatuksiaan ja tunteitaan ääneen jollekin toiselle, olipa se sitten läheinen, ammattiauttaja, tai kuka tahansa. Toinen näkee usein tilanteen vähän kauempaa ja eri perspektiivistä. Kun vaikealla hetkellä joku ajan kanssa on läsnä ja kuuntelee, voi se lopulta pelastaa jonkun hengen. ”Kukaan ei tiedä mitä hyvyys saa aikaan oikealla hetkellä”, lainaten kirjailija Anna-Mari Kaskista. Muistetaan huolehtia toinen toisistamme ja välittää, kysyä mitä kuuluu.

Tietynlaisen vuosikymmenen eksistentiaalisen kriisin keskellä, elämääni miettien ja etsien syitä miksi elän, olen tullut lopputulokseen että ehkä minä olen lopulta itse se joka siihen parhaiten osaa vastata ja määritellä oman syyni elää. Minun elämähän tämä on. Uskon kuitenkin, että jokaisella on jotakin annettavaa tälle maailmalle, sillä jokainen kantaa mukanaan arvokasta ja ainutkertaista tarinaa, jota toista samanlaista ei löydy.

Omakohtaisesti mua itseäni auttaa se, että pala palalta teen elämästäni omannäköistä. Teen valintoja, joita haluankin tehdä ja jotka ajavat mua kohti sellaista elämää jota haluan elää. Valintoja voi tehdä päivittäin lukuisia ja mahdollisuuksia avautuu aina, olipa ne sitten pieniä tai suuria. Hitaasti ne vievät eteenpäin, mutta vievät kuitenkin. Ennen kaikkea pidän huolta itsestäni. Pidän huolta omista rajoistani, omasta jaksamisestani ja opettelen myös välillä kieltäytymään. Varaan aikaa tekemiselle josta aidosti nautin ja joka tuo hyvää mieltä, onnistumisen tunteita ja saa välillä ajatukset pois murheista. Syön ruokaa jota kehoni tarvitsee ja pidän huolta unirytmistä. Masentuneina päivinä yritän vain selvitä. Listaan tällöin usein asioita, koska ne järjestävät ajatuksia edes jokseenkin kohti selviämistä. Listaan asiat jotka täytyy hoitaa, listaan elämän hyviä asioita, listaan mitä pientä voisin tehdä saadakseni hyvän olon tuntemuksia jos ei mikään huvita, listaan asioita joita haluan toteuttaa vielä elämässäni. Olen yliviivannut violetilla ne tekstit jotka olen kirjoittanut silloin kun olen ollut toiveikas ja nauttinut elämästä. Pistän vielä klemmarit niihin sivuihin jotta ne löytyvät nopeasti. Voin palata näihin teksteihin kun voin huonosti. Yritän vain jaksaa huonojen hetkien yli, sillä vaikkei sellaisina hetkinä sitä yleensä pysty muistamaan, on elämässä myös aina toivoa sekä kauniita ja hyviä asioita. Voi olla että joku sellainen joka toimii jollakulla toisella, ei toimikaan sulla, mutta tärkeintä on löytää ne keinot, jolla itse selviää vaikeiden hetkien yli. Jos ei siitä selviä yksin, niin sitten yhdessä.

En tiedä oliko tekstissä erityisemmin mitään punaista lankaa, mutta ehkei aina tarvitsekaan olla. Halusin vain kirjoittaa nämä sanat, ja sitä myötä lähettää toivoa ja voimia juuri sinulle joka tätä luet ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.