eroon-perfektionismista-blogi
Mielenterveys

Irti perfektionismista – hellitä vähän!

perfektionismista-eroon-hellitä-vähän-blogi

Kiireessä yritän ennättää kirjastoon ennen sulkemisaikaa. Kirjastotyöntekijä tarjoaa apuaan, jotta ehtisin hakea vielä kirjat. Ojennan lapun, johon olen kirjoittanut kirjojen nimet, kirjoittajat ja paikat . Käsialalla, jota käytän kun on kiire, tai yritän päiväkirjaa kirjoittaessa pysyä ajatukseni perässä. Sellainen jonka saa kirjoitettua nopeasti, kaunon ja tekstauksen sekainen. Työntekijä tokaisee, ettei saa selvää käsialasta. Sillä hetkellä joku pysähtyi hetkeksi sisällä, enkä tiedä olinko samaan aikaan positiivisesti vai negatiivisesti yllättynyt, vai molempia.

Päähän iskostui jo lapsena asia missä on hyvä – kirjoittamaan kauniilla käsialalla. Se oli taito jota kehuttiin. ”Kuin painokoneesta tullutta tekstiä”, oli heitto jonka kuuli usein. Nyt olin tilanteessa että joku sanoo ettei saa selvää käsialastani. On kieltämättä ollut jollakin tapaa turhauttavaa ja surullistakin aloittaa luomaan käsitys omasta osaamisesta jonkun sellaisen asian, kuin käsialan varaan. Jumittua ala-asteella sananmukaisesti viilaamaan pilkkua.

Oman epätäydellisyyden sietäminen on ollut vaikeaa. Sellaisten asioiden, kuten kodin epäsymmetrian. Värisävyjen pienien erojen. Sukkien, jotka eivät mätsää paidan kanssa. Jonkin asian aloittamista, koska on mahdollisuus että en ehkä ylläkään täydelliseen suoritukseen. Se on valtavan kuluttavaa ja voimia vievää. Sen sijaan että olisin uskaltanut kurotella kohti haaveita ja tehdä asioita unelmien eteen, se kaikki jäi ajatukseen että mitä jos epäonnistunkin. Mutta jos ei yritä, ei voi onnistuakaan.
eroon perfektionismista

Bongasin jostakin lauseen ”Done is better than perfect”. Aluksi se vaikutti sellaiselta kliseiseltä aforismilta, joiden syvempää merkitystä ei jaksa ajatella. Jotka ehkä vähän ärsyttävätkin. (Mutta miettikää hei, onko Live, love, laugh kaikessa kliseisyydessään sitten väärässä!). Jos ryhtyy tekemään jotakin, niin mielummin joko täydellisesti tai ei ollenkaan.

Lopulta stressikierteessäni pysähdyin. Mietin isossa mittakaavassa, mitkä asiat ovat oikeasti voimavarojeni arvoisia. Onko just tällä asialla oikeasti merkitystä? Onko sillä merkitystä vielä vuodenkin päästä? Tuskin. Olisiko tärkeämpää nyt kuitenkin, että sen sijaan saisin asiat tehtyä? Uskaltaessani valita toisen toimintareitin – että asiat tekee vähemmällä panostuksella, mutta tekee silti – ymmärsin että se oikeasti toimii ja vapauttaa vielä energiaa niin paljon kaikelle muullekin. Tai sitten vasta kun saman kaavan oli uskaltanut valita pariin kertaan. Aluksi tuntui kauhealle, lopulta vapauttavalta.

Perfektionistina on tosi vaikea sietää myös sitä, että vaikka kuinka yrittäisi parhaansa, tulee vastaan pakosti tilanteita jotka eivät mene suunnitelmien mukaan. Sitä epäonnistuu, tekee virheitä, tekee ehkä kahdestikin ja joskus kolmesti, mutta se on inhimillistä. Virheistä ja epäonnistumisista oppii, tietää mitä tehdä tulevassa toisin, ymmärtää mitkä on asioita joita voi itsessä kehittää. Joskus on oikeasti äärettömän vaikea muistaa, että me kaikki tehdään virheitä ja sitten elämä jatkuu. Elämä jatkuu. Aina kait me ollaan vähän keskeneräisiä ja elämä on matka jossa sitä keskeneräisyyttä voi täydentää erilaisin itselle tärkein asioin.

Ehkä on hyvä että ympäristö on osittain sellainen, jossa perfektionismista on hyötyä, ei siitä kai kokonaan pääsekään eroon. On kiva vaikka miettiä huolella asuntonsa sisustus, ja sitten toteuttaa harkitut sisustusideat luoden lopulta viihtyisän kodin, jossa on hyvä olla. Tai harrastaa urheilulajeja, joissa pienillä asioilla on merkitystä ja asioiden pitää mennä just eikä melkein. Tai vaikka nyt sitten valita ne sukat, jotka sopii paidan värien kanssa yhteen. Sitten taas vastapainoksi löyhentää joskus omaa päänsisäistä piiskuria ja mennä joissakin asioissa vähän madaltaen rimaa. Sellaista tasapainoilua ja voimavarojen ohjaamista asioihin, joilla on väliä.

Se tyttö joka ala-asteella kirjoitti kirjaimia viivottimella, on nyt aavistuksen onnellisempi ja uskaltaa ojentaa kirjastotyöntekijälle lappusen joka on kirjoitettu sellaisella käsialalla, että siitä ei saa selvää. Se on asia, jota toinen osapuoli tuskin jäi miettimään viikkotolkulla tapahtuneen jälkeenkään. Ehkä sitä on lopulta positiivisesti yllättynyt. Oman elämäni mittakaavassa olin tehnyt jotakin suurta.

*
*
*

Löytyykö täältä muita perfektionisteja?

Onko teidän vaikea edelleen sietää epätäydellisyyttä, vai oletteko löytäneet jotakin keinoja päästää siitä irti?

3 kommenttia

  • Auli

    Täällä toinen perfektionismiin taipuvainen🙋 Itselläni on diagnosoitu ihan OCD joka liittyy virheiden tekemisen pelkoon. Diagnoosi ja hoito jota siihen saan (nettiterapia, jossa asteittain altistetaan ahdistusta tuottaville asioille) on tuonu ison helpotuksen ja asia on jo hyvin lähtenyt korjaantumaan:) Mulla on ollut tärkeitä oivalluksia se että perfektionismi oli itellä oikeastaan näennäistä – samalla kun pelkäsin virheitä ja kontrolloin kaikkea pikkuasioista lähtien, elämän suuret linjat olivat retuperällä. Pelkäsin nimittäin tehdä päätöksiä, kokeilla asioita jne, joten elämäni oli kutistunut surkeaksi rusinaksi (lue: olin pahasti masentunut ja jumissa). Toisin sanoen perfektionismi, kun se koskee elämässä vähän kaikkea, ei todellakaan ole ihailtava asia. Toinen oivallus on se että tästä eroon opettelussa auttaa se et ensinnäkin altistaa itseä epätäydellisyydelle ja siihen liittyvälle ahdistukselle, ja toisekseen, että käy vaikka terapiassa jossa saa apua sen hahmottamiseen mikä todella on itselle tärkeää sekä pääsee työstämään sitä ydinhaavaa kuten kelpaamattomuuden tunnetta, joka perfektionismin pohjimmiltaan aiheuttaa. Loistavaa kuulla että sä olet kans päässy asiassa selvästi eteenpäin!

    • Enni

      Ihania oivalluksia, iso kiitos kun jaoit! ❤️ Mahtava kuulla että oot saanut OCD:hen apua, se on iso askel eteenpäin että uskaltaa altistaa itseään ahdistaville asioille! Ja kyllä, perfektionismi on valtavan uuvuttava tekijä silloin kun se alkaa laajentua elämän eri osa-alueille ja syödä pahasti voimavaroja. Se on ollut tärkeää itsellekin, että pohtii mikä perfektionismin takana mahtaa olla. Samaistun ainakin tuohon riittämättömyyden tunteeseen kovasti. Tosi tärkeä asia on myös, jos pääsee juttelemaan ihan ammatti-ihmiselle tarvittaessa ja voi yhdessä miettiä syitä, ratkaisuja ja pääsee työstämään asiaa sillä tapaa kuin omalle kohdalle sopii. Se on ollut tärkeää mullakin että oppii sietämään epätäydellisyyttä ja sen mukana tuomaa ahdistusta, mennen sitä kohti pienin askelin. Ihan vaikka ottaen postauksen esimerkin käsialasta – siitä että en korjaa jotakin kirjainta, jos se ei ole omasta mielestä täydellinen, vaan jatkan siitä huolimatta kirjoittamista. Tuntuihan se aluksi mahdottoman hankalalle, mutta vähitellen sitä osaa hetken tauon jälkeen antaa asian kuitenkin lopulta olla. 💪🏻

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.