Mielenterveys

Epävakaa persoonallisuushäiriö

epävakaa-persoonallisuushäriö-blogi

Asetan itseni haavoittuvaksi puhuessani mielenterveysongelmistani. Olen säästynyt onneksi ikäviltä kommenteilta ja kirjoituksiini on aina suhtauduttu hyvin. Ihmiset saavat vertaistukea ja olen saanut yksityisviestejä jossa minua kiitetään. Jotkut kertovat blogini olevan se juttu joka pitää pinnalla, ja sellaiset kommetit saavat minut liikuttuneeksi. Minulla on palava halu auttaa ihmisiä ja koen että se on yksi elämäntehtävistäni. Tällä hetkellä koen että kannan oman korteni kekoon auttamalla muita kun kirjoitan. Olen pitkään miettinyt tämän tekstin julkaisua, ja ajattelin että nyt on sen aika.

Tavalliselle tallaajalle sana persoonallisuushäiriö ei sano mitään. Ehkä se yhdistyy narsismiin, tai johonkin sellaiseen henkilöön, joka on vaaraksi muille. Persoonallisuushäiriö on sananakin hieman leimaava, sillä siinä on sana ”häiriö”.  Tämä teksti on kuitenkin yhden persoonallisuushäiriöstä kärsivän tarina. Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, niin sanottu rajatilapersoonallisuus, tai englannin kielestä mukailtu borderline-persoonallisuus.

Kerron oman kokemukseni kyseisen häiriön kanssa elämisestä, samalla annan yhdet kasvot sille sairaudelle. Tiedän että olen rohkea kun kirjoitan aiheesta, ehkä joidenkin mielestä liiankin rohkea, mutta olen kyllästynyt mielenterveysongelmien stigmaan. Kukaan ei valitse sairastua. Kunpa joku toinen samasta häiriöstä kärsivä löytäisi tämän tekstin ja saisi vertaistukea. Riittää että se tavoittaa edes yhden ihmisen, sillä silloin koen että olen onnistunut.

Mikä on persoonallisuushäiriö?

Persoonallisuus tarkoittaa ihmisille tyypillisiä, suhteellisen pysyviä tapoja toimia, tuntea ja käyttäytyä. Se kehittyy meille jo lapsuudessa. Arkikielessä puhutaan luonteesta. Kun jotkin persoonallisuuden piirteet alkavat muodostua ylivoimaisen vallitseviksi tai arkielämää haittaaviksi, voidaan epäillä persoonallisuushäiriötä. Persoonallisuushäiriöt ovat usein pitkäaikaisia, elämää kaventavia häiriöitä, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi ristiriitoja ihmissuhteissa tai altistaa ahdistuneisuudelle tai masentuneisuudelle. Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen klusteriin (ns. alaluokkaan).

Epävakaa persoonallisuushäiriö

Mitä se sitten tarkoittaa? Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunteiden voimakkuus, impulsiivisuus ja ailahtelevuus ovat normaalia korostuneempia. Seuraavaksi avaan epävakaan persoonallisuushäiriön oireita, joita ovat:

Tunteiden voimakkuus

Häiriölle tyypillistä on se että tunteet ailahtelevat nopeaan sykliin. ”Tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti.” (lainaus Terveyskirjaston sivuilta) Elämä tuntuu olevan jatkuvassa kaaoksessa, sillä mieliala on äärimmäisen reaktiivinen: pienetkin asiat saavat aikaan äärettömän voimakkaita tunnekokemuksia. Pettymysten sietokyky on huonompi kuin muilla, ja voimakkaat tunnetilat kärjistyvät usein psyykkiseksi tuskaksi ja toivottomuudeksi jonka kanssa häiriöstä kärsivä yrittää tulla toimeen usein itsetuhoisin, impulsiivisin tai epätoivoisin tavoin. Pettymysten alentunut sietokyky ei tarkoita sitä, ettäkö olisi pumpulissa elänyt, vaan että epävakaa kääntää yleensä pettymykset niin että on itse syypää niihin ja tämä aiheuttaa voimakkaita arvottomuuden tunteita. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä aistii usein muiden tunnetiloja sensitiivisesti ja tulkitsee ne herkästi kielteisesti: minut hylätään, minua vihataan, minusta ei välitetä. Häiriöstä kärsivä saattaa usein mieltää itsensä pahaksi ja minäkuva saattaa olla negatiivinen, epäonnistunut tai huono.

Krooninen tyhjyys

Häiriölle tyypillistä on myös krooninen tyhjyyden tunne. Tunnetila saattaa kärjistyä tyhjyyden oloksi tuntiessa pitkästymisen tunnetta, yksinäisyyttä tai arvottomuutta. Se on mielen suojautumiskeino ikäviltä tuntelta. Jopa häiriöstä kärsivän voi olla vaikea selittää tyhjyyden tunnetta. Ikään kuin tunteet ja kaikki aistit sammuisivat. Saattaa tulla tunne, että olenko edes oikeasti olemassa.

Ihmissuhdevaikeudet

Epävakaa persoonallisuushäiriö saattaa johtaa ihmissuhdeongelmiin. Epävakaalla ihmisellä on usein korostunut hylkäämisen pelko. Ihmissuhteita saattaa leimata jatkuva pelko menettämisestä ja yksin olo voi olla hankalaa. Epävakaa saattaa kokea myös paljon vihan tunteita ja suuttua herkästi, mutta toisaalta voi olla myös tunteiden liiallista patoamista. Herkkä taipumus suuttua asioista voi aiheuttaa riitoja ihmissuhteissa. Vihaisuus tai suoranaiset raivonpurkaukset ovat keino hakea väärinopitulla tavalla hyväksyntää, huolenpitoa tai välittämistä. Usein taustalla piilee kokemus riittämättömyydestä tai ettei minusta välitetä tarpeeksi. Tämä aiheuttaa usein läheisessä halua ottaa etäisyyttä, joka taas korostaa epävakaan hylätyksi tulemisen pelkoa. Suuttumisen jälkeen epävakaa kokee usein voimakkaita syyllisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita, joka taas korostaa minäkuvaa pahana ihmisenä. Tämä voi johtaa itsetuhoisiin impulsseihin rankaistakseen itseä. Jälkikäteen voi olla vaikea tavoittaa sitä motiivia miksi toimi niin kuin toimi. Epävakaa ei pohjimmiltaan halua satuttaa ketään tahallaan teoillaan tai sanoillaan.

Ailahteleva minäkuva

Epävakaus ei ainoastaan ulotu tunteiden tasolle, vaan myös minäkuva voi olla ailahtelevainen. Käsitys omasta itsestä voi vaihdella. Välillä olen onnistunut, kyvykäs, ja välillä epäonnistunut ja paha. Elämään liittyvät päämäärät ja suunnitelmat voivat vaihdella ja toimintakyky elää jatkuvasti. Välillä jaksaa ja välillä ei jaksa yhtään mitään. Ulkonäköön tai moraalikäsitykseen liittyvät seikat voivat vaihdella. Seksuaalinen suuntauminen voi myös vaihdella. Voi olla vaikea ylläpitää käsitystä siitä, että olen silti kaiken keskellä yksi ja sama ihminen. Tämä aiheuttaa entistä suurempaa kaaosta epävakaan elämässä. Voikin joskus tuntua, että epävakaan elämä on pelkkää kaaosta ja kriisiä peräjälkeen.

Impulsiivisuus

Epävakauteen liittyy myös impulsiivista toimintaa, joka voi olla itsetuhoista impulsiivisuutta, tai impulsiivista toimintaa joka kaduttaa jälkeenpäin. Epävakaa yrittää usein pärjätä henkisen tuskansa kanssa esimerkiksi viiltelemällä, tai toteuttamalla impulsiivisia itsemurhayrityksiä. Myös muunlainen impulsiivinen toiminta, kuten ahmiminen tai ostelu voi olla joskus tapa yrittää kontrolloida henkistä tuskaa. Itsemurhayritysten motiivina ei aina ole kuolemantoive, vaan useimmiten henkisen tuskan tai ikävien tunteiden sammuttaminen. Itsetuhoista toimintaa edeltää usein valtava tunnekaaos. Tunteet voivat tuntua niin ylitsepääsemättömän vaikeilta sietää, että koko elämä kaventuu eikä kykene ajattelemaan järjellä.  Itsemurhayritykset tai itsensä satuttaminen voi liittyä myös hylkäämisen uhkaan ja siitä aiheutuvaan hylätyksi tulemisen pelkoon, joka voi tuntua kuin pienen lapsen suunnatomalta hädältä.

Epävakaalla voi kuitenkin olla myös kuolemanajatuksia. Epävakaalla on korkeampi riski kuolla itsemurhaan. Itsemurhayritykset tulisikin mielestäni aina ottaa tosissaan, sillä ne kertovat äärimmäisestä henkisestä tuskasta, olipa motiivi sitten mikä tahansa. Häiriö aiheuttaa paljon tuskaa kokijalleen ja voi olla että joskus pakokeino henkisesti ylitsevoimaiseen tilanteeseen muuttuukin peruuttamattomaksi teoksi, vaikkei se olisi tarkoitus.

Epävakaa on usein rajuimmillaan n. 20-30-vuotiaana, mutta sillä on tapana lieventyä iän myötä. Epävakaus voi ilmetä jo teini-iässäkin, mutta silloin voi olla vaikeampi erottaa häiriötä normaalista teini-iän tunnemylläkästä. Vaikka persoonallisuus on ihmisellä suhteellisen pysyvä ja epävakaus onkin yleensä pitkäaikainen sairaus, voivat tunteet iän myötä tasaantua ja omat selviytymiskeinot lisääntyä. Sen kanssa voi oppia elämään. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsii väestöstä noin 0,6 %.

F60.30

Itselläni todettiin epävakaa jo teini-iässä, mutta se hukkui muiden diagnoosien alle. Minua hoidettiin väärillä diagnooseilla liian pitkään, kunnes oireiluuni tajuttiin puuttua. Sain diagnoosin F60.30, joka selitti lähes 13 vuoden oireilun paremmin kuin kenenkään lääkärin tai hoitajan spekulointi siitä mikä minua vaivaa. Diagnoosi oli helpotus. On tullut selityksiä miksi olen toiminut joissakin tilanteissa niin kuin olen toiminut. Vanhemmat sanoivat että oireet olivat pinnalla selvästi jo teini-iässä, mutta kun ei siihen kukaan osannut puuttua, vaikka olinkin hoidon parissa. Enkä minäkään osannut sanoittaa sitä tunnemylläkkää mikä sisälläni vallitsi, vaikka kuinka yritin. Kaikista läheisimmät läheiseni osaavat nykyään suhtautua epävakaaseen oireiluuni ymmärtävästi, sillä he tietävät että välillä puhuu tai toimii sairaus. Silloin on hyvä ottaa tilanteesta henkisesti etäisyyttä, mutta usein epävakaa tällaisella hetkellä toivoo että joku olisi fyysisesti läsnä ja kertoisi että välittää, vaikka se voikin läheisestä tuntua vaikealta.

Taitekohdassa

Kun oirehistoriani tarkasteluun jaksettiin pistää hieman vaivaa, alkoivat asiat mennä eteenpäin. Olen pääsemässä epävakaiden intensiiviseen ryhmään ja yksilöterapiaan, jossa opetellaan uusia toiminta- ja ajatusmalleja vanhojen huonojen keinojen rinnalle. Saan vihdoin oikeaa apua, ja olen motivoitunut parantumaan häiriöstä, joka minulla tällä kertaa myös oikeasti on. Ennen olin sekalainen möykky oireita, joista kukaan ei tajunnut kiteyttää oireiluksi epävakautta. Laskenkin tämän taitekohdaksi elämässäni. Olen huojentunut siitä, että vihdoin minua kuunnellaan, ymmärretään ja oireiluani tarkastellaan empaattisesti myös minun näkökulmastani: se on raskas häiriö myös kokijalle.

”Vaikea potilas”

Epävakaa leimataan usein vaikeaksi potilaaksi. Kerran kertoessani itsemurha-ajatuksistani, hoitaja tokaisi minulle suoraan että olen huomionhakija. Siinä tilanteessa ei kenenkään pitäisi sellaista kuulla. Epävakaan itsetuhoyritykset saatetaan leimata huomionhakuiseksi, juurikin ehkä siksi että niihin ei välttämättä liity kuolemantoivetta. Kyse ei ole kuitenkaan välttämättä huomionhausta, vaan huonosta keinosta selviytyä ylitsepääsemättömästä psyykkisestä tuskasta. Kuten aiemminkin sanoin, jokainen itsemurhayritys, olipa motiivi sitten mikä tahansa, pitäisi ottaa tosissaan. Taustalla täytyy olla aivan järjetöntä psyykkistä tuskaa että lähtee toteuttamaan itsetuhoisia suunnitelmia todeksi. Ihmisillä saattaa herätä itsetuhoisia ajatuksia tai ehkä toiveita siitä ettei enää jaksaisi elää, mutta todellisuudessa on iso askel lähteä toteuttamaan näitä suunnitelmia.

Epävakaa koetaan myös usein kuormittavaksi terveydenhuollossa. Joku epävakaa saattaa olla se peruspotilas joka on ”taas jälleen kerran ottanut yliannostuksen”. Ymmärtämättömyys hoitohenkilöstön keskuudessa ja se ettei epävakaata osata hoitaa oikein, johtaa siihen että tilanne voi jumiutua vuosiksikin. Mielenterveysongelmat voivat olla terveydenhuollossa vaikea kohdattava, sillä voi olla vaikea ymmärtää miltä tuntuu kun vaiva onkin oman mielen sisällä, ei siis mitään konkreettista kuten vaikkapa jalan murtuma. Ymmärrän myös, että useimmille on vaikea ymmärtää sitä tilaa joka ajaa epätoivoisiin ratkaisuihin. Siinä ei auta että vähän hengittelee tai tekee rentoutusharjoituksia. Se tila on jotakin niin kaoottista, ettei järki toimi kunnolla, ajatus kaventuu minimaaliseksi, sydän hakkaa rinnassa niin kovaa että kuulen pulssin korvissa asti ja iskee jonkinlainen ”taistele ja pakene”-reaktio. Omia tunteitaan ei voi paeta, joten epätoivoiset keinot ovat jokin tapa yritä hallita sitä kaaosta. Vähitellen niitä kaaoksenkin hetkiä kuitenkin voi oppia hallitsemaan järkevin keinoin.

Jokainen ansaitsee hyvän elämän

Jokainen mielenterveysongelmainen olisi hyvä kohdata yksilönä terveydenhuollossa ilman yleisiä yleistyksiä ”hankalista potilaista” tai ”kuormittavista mielenterveysongelmaisista”. Tällaiset yleistykset, pahimmillaan nettiin kirjoitetut tai hoitohenkilöstön keskuudessa liikkuvat huhut luovat niitä syvälle juurtuneita stigmoja ja ennakkoluuloja, joiden perusteella tehdään ennakko-olettamukset jo ennen potilaan tapaamista. Jokainen ansaitsee kuitenkin tulla kuulluksi ja nähdyksi yksilönä, ja saada apua. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin vaikean elämäntilanteen keskelle. On inhimillistä että jokainen ansaitsee hyvän ja mielekkään elämän. Toivon että asioihin osattaisiin puuttua ajoissa. Helposti mielenterveysongelmista kertyy vuosien mittainen selässä painava kivilasti, joka vaatii vuosien työtä jotta ne saadaan purettua. Ongelmat olisi hyvä havaita ajoissa ja myös kiinnittää huomiota siihen että mielenterveysongelmista puhutaan jo koulussakin. Minusta ei ole yhtään hullu ajatus että mielen hyvinvointi olisi yksi oppiaineista. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus ja kun kaikki nämä osa-alueet on balanssissa, voi ihminen mitä luultavammin hyvin. Jokainen tietää että läheisten seura on hyväksi ja fyysinen terveys tärkeää, mutta usein mielen terveyteen ei kiinnitetä niin suurta huomiota. Kun asioihin puututaan ennakoivasti, tai edes hyvissä ajoin, vältytään turhilta surullisilta kohtaloilta ja sellaisilta tapauksilta joissa mielenterveysongelmat pitkittyvät.

Läheisille hyödyllisiä linkkejä

Läheisen kriisityö epävakaassa persoonallisuushäiriössä (hyödyllinen teksti myös itse epävakaasta kärsivälle)

I am borderline | short film (englanniksi)

.

.

.

Toivon että tämä teksti avasi hieman näkemystä aiheesta. Nämä mielenterveyteen liittyvät tekstit ovat usein niitä kaikista toivotuimpia, joten siksi uskaltauduin myös kirjoittamaan tämän tekstin. Ehkä joku saa siitä jotakin irti, tai edes vertaistukea. Kommenttikenttä on taas vapaa ajatuksille aiheeseen liittyen, joten mitä ajatuksia tämä teksti teissä herätti?

12 Comments

    • Enni

      Apua olin yrittänyt hakea jo varmaan kymmenen vuotta, mutta varsinaisesti epävakaan pohjalta mua ei koskaan hoidettu, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna kaikki oli niin selvää, että hämmästelen ettei asiaan puututtu. Ehkä tietämystä ei silloin ollut tarpeeksi, vaikka monessa paikkaa mua onkin hoidettu. Toivon, että nykyään terveydenhuollossa osattaisiin puuttua epävakaaseen jo hyvissä ajoin ja se osattaisiin helpommin tunnistaa. Itse sain diagnoosin kyllä jo varhain, mutta sitä ei voinut varsinaiseksi persooonallisuushäiriöksi laittaa, koska olin teini ja siinä vaiheessa ei ollut vielä aivan varmaa oliko se vain ohimenevää teini-iän tunnemylläkkää vai varsinainen epävakaa persoonallisuushäiriö. Myöhemmin diagnoosi tarkentui epävakaaksi, mutta en silti saanut siihen hoitoa. Yritin näin aikuisiälläkin päästä vuosia oireen mukaiseen hoitoon, mutten päässyt, joten lopulta lopetin yrittämisen ja tyydyin siihen mitä on.

      Mulla kuitenkin vaihtui jossakin vaiheessa lääkäri, joka sitten hämmästeli että miksi papereissa toistuu jatkuvasti epävakaa, ailahtelu ja kaikki siihen viittaavat muut oireet, mutta mua ei hoideta sen mukaan. Siinä vaiheessa asia eteni sen verran että pääsin paikkakunnallani järjestettävän epävakaan hoitomallin arviointihaastatteluihin, jossa arvioitiin tarkemmin oliko tarvetta hoidolle. Lopputuloksena oirekuva oli vaikea, elämää kaventava ja hoitoon olisi pitänyt päästä jo ajat sitten, mutta jossittelu siinä vaiheessa ei enää auttanut. Jonot oli kuitenkin pitkät terapiaan ja olen sinne pääsemässä vasta tämän vuoden toukokuussa, vaikka tämänkin tekstin kirjoittamisesta on jo aikaa. Luulen että se tulee auttamaan sitten kun alkaa, koska parin tapaamisen perusteella olen tuntenut että asia otetaan nyt oikeasti tosissaan ja muustakin näkökulmasta kuin vain stigmojen ja stereotypioiden kautta.

      Tähän mennessä kuitenkin mua on auttanut lääkitys, vaikka varsinaisesti epävakaaseen ei ole lääkettä. Se on poistanut joitakin epävakaan sivuoireita, kuten ahdistuneisuutta, joka taas hieman lieventää oireilua. Lääkityksen myötä myös impulsiivisuus on vähentynyt – oliko se sitten vain ajallista sattumaa vai oikeasti lääkkeen ansiota, en osaa sanoa. Kuitenkin niihin tilanteisiin joissa tarvitaan vaikka se viisikin ylimääräistä lisäsekuntia ennen kuin ehdin toimia, niin olen ne joko lääkkeen ansiosta saanut otettua tai oppinut ottamaan. Kaikista parhaiten on auttanut ihan vaan niinkin yksinkertainen asia, kun häiriön hyväksyminen osaksi elämää. En voinut vaikuttaa siihen, ja sen kanssa on elettävä. On hyväksyttävä huonot hetket ja nautittava hyvistä päivistä kun niitä on. Koska elämää on myös vaikea ennakoida ailahtelun takia, koitan olla tekemättä liian tarkkoja suunnitelmia ja sen sijaan elää hetki kerrallaan. Eteenpäin voi mennä ja olla haaveita, mutta kuitenkin olla sopivan realistinen sen suhteen mihin tällä hetkellä pystyy ja minkä kanssa ei kannata kiirehtiä. Kuuntelemalla myös omaa jaksamista ja rajojani, opin tekemään päätöksiä jotka eivät aja liian ahtaalle. Ihan jo yhdenkin tutustumisterapiakäynnin myötä helpotti kehotus, hieman kyllä ainakin alkuun kammottava sellainen, että miettii asioita vaikka yhden yön yli, eikä tee päätöksiä heti. Se on opettanut pysähtymistä ja sitä että antaa aikaa asioille.

      Päiväkirjaan kirjoittaminen auttaa, varsinkin jos uskaltautuu kirjoittamaan ihan sensuroimatta asioista. Olen sinne kirjoittanut suoraan vaikeitakin asioita ja kohdannut ne niin. Vaikeita tunteita voi purkaa lauseiksi. Jos se on joskus sitä että kiroiluttaa ja ärsyttää niin olkoon sitten niin, mutta se on parempi tunteiden purkamiskeino kuin vaikka se että kohdistaa sen vihaisuuden itseeensä. Tunnistan kirjoittamisen myötä myös mikä voi laukaista tietyt vaikeat tunnetilat, tai konkreettisesti nimetä ne tunteet mitä milloinkin tunnen. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta vaikka se että oliko tunne suru, vihaisuus, syyllisyys, häpeä tai ihan mikä tahansa ja miksi mahdollisesti tunsin niin. Jos tunne oli suru, miksi olin surullinen, tai jos syyllisyys, niin miksi se ja mistä se ehkä juontaa juurensa. Myös menneisyyden käsittely, vaikka sitten sen tuhanteenkin kertaan läpikäyminenkin saa oivalluksia mistä joku käyttäytymismalli on saanut alkunsa. Usein toimintatapoja, niitä itselle haitallisia, edeltää se että se on jossakin vaiheessa opittu selviytymiskeinoksi ylitsepääsemättömälle tilanteelle. Tapahtuma voi olla pienikin, mutta kuitenkin sen tunnistaminen voi auttaa. Se on auttanut selviytymään silloin kun ei ole ollut muita keinoja, mutta voi miettiä voisiko sen tilalle keksiä jonkun muun järkevämmän toimintatavan.

      Ihan jo sekin auttaa kun tietää, että sellaisessa tilanteessa jossa etenkin itsetuhoiset impulssit ottaa vallan, se tunne ei kestä ikuisuutta vaan menee kyllä ohi, mutta pitää oppia kestämään se tunne ja olla tekemättä mitään. Jos ja kun siinä tilanteessa ajatus kaventuu, tai sen tilalla on pelkkä raastava ja tukala tunne, yrittää miettiä asioita pidemmälle kuin vain siihen hetkeen. Miettii vaikka huomiseen ja koittaa tuoda järjen mukaan kaiken tunteen alta. Ajattelemalla että jos nyt yrittää vain selvitä, välttää monta ikävää asiaa (tekemiset vaikuttaa myös läheisiin ja satuttaa heitä, mahdollinen sairaalahoito, lisäkuluja elämään jne…). En tiedä auttaako se ajatus sua, mutta mä vaan tiedän että on pakko jaksaa elää, vaikkei välillä osaa edes sanoa että miksi. Välillä elämä ei ole sitä pakkoa vaan toki kivaakin, mutta niiden hetkien yli kun se tuntuu pakolta, on vain jaksettava. Joskus auttaa vaikean tilanteen tullen, että hoen jotakin mantraa niistä asioista, mitkä ovat mulle tärkeitä. Yleensä se on sama mantra, mutta listaan siinä asioita, jotka tuovat iloa mun elämään ja auttavat jaksamaan.

      Epävakaana myös olen ajatellut, että olin jo syntyessäni, tai ainakin hyvin varhain tällainen. Muilla on joku, joka täyttää sisäisen kroonisen tyhjyyden, joka taas saa ihmisistä suht vakaita ja heillä ei ole tunneta että joku puuttuu aina. Multa taas puuttuu se jokin, ehkä kaikista syvin pohja elämälle, jonka takia olen taas sitten epävakaa ja sitä kroonista tyhjyyttä yrittää täyttää milloin milläkin. Se että mikä tämä ”jokin” sitten on, niin en osaa vielä sanoa ja se tulee terapian myötä varmasti selviämään. En tiedä onko asia näin, mutta mä koen asian tällä tapaa.

      Sinun kohdallasi lähtisin tiedustelemaan, onko paikkakunnallasi järjestetty epävakaille varsinaisen hoitomallin mukaista hoitoa. Vaikka mä olen saanut hurjasti apua myös ns. tavallisesta psykoterapiasta, luulen että juuri kyseiselle diagnoosille suunnattu terapia auttaa kuitenkin ehkä kaikista eniten. Se edellyttää kuitenkin sitä, että jos se on terapiamuotoista, täytyy kemiat kohdata terapeutin kanssa, jotta oikeasti pystyy keskustelemaan elämän kipukohdista ja kohdata ne asiat joiden kohtaamista on ehkä vältellytkin.

      Tsemppiä kovasti, tuli hieman pitkä vastaus, mutta toivotaan että saat tarvitsemaasi apua! 🙂 Tuli mieleen, että epävakaasta ei juurikaan vertaistukea netistä löydy, mutta tästä aiheesta saisi kokonaisen postauksen aikaiseksi – eli mikä mua on auttanut. Voisin ottaa työn alle toteuttaa laajemman postauksen aiheesta ja sitten terapian tullen jakaa sieltäkin nousseita vinkkejä ja ajatuksia.

  • Nimetön

    Hyvä asia että näistä asioista kirjoitetaan ja puhutaan. Olen samaa mieltä ettei kukaan itselleen haluaisi mielenterveysongelmia. Itsellä ei ole vielä diagnoosia, mutta vasta nyt kun Olen jo melkein 50 vuotias olen vasta ymmärtänyt että mieleni voi huonosti. Tiedän nyt jälkikäteen kun olen käynyt elämääni läpi että minua on aina vaivannut joku asia. Piti vain elää näin pitkälle ennen kuin sen ymmärsi. Se on raskasta ja surullista. Sitä pitää nyt rakentaa itsensä uudelleen, oma minäkuva.

    • Enni

      Kyllä minustakin, ja hyvä että nykypäivänä onkin alettu puhua rohkeammin mielenterveysongelmista. Ikävä, että huomasit asian vasta nyttemmin, mutta ei vieläkään ole myöhäistä tehdä asialle jotakin. Ymmärrän että avun hakeminen voi olla vaikeaa, mutta joskus kun pääsee keskustelemaan ymmärtävän ihmisen kanssa, voi vuosien lasti selässä keventyä, ja tajuta asioita joita ei ole ennen tajunnut. Ja voin vain kuvitella, kuinka paljon surun tunteita asia herättää. Oman minäkuvan uudelleenrakentaminen voi olla hankalaa kun kaikki pitää vähän kuin aloittaa alusta, mutta toisaalta se voi olla voimauttavakin prosessi, ikään kuin uuden alku. Toivon sinulle kovasti tsemppiä ja voimia!

  • Der Seidenspinner

    Hei!
    Mielenkiintoinen ja avartava artikkeli. Täällä on toinen epävakaa, ehkäpä vähän lievempänä, mutta ajatuksiani olen purkanut usein blogissani ja erityisesti osiossa ”Kosminen yksinäisyys”
    Zemppiä sinulle ja iloa päivääsi!

    • Enni

      Kiitos kovasti ja kiva jos sait postauksesta jotain irti! Mulla epävakaa on aika rajusta päästä, mutta sen kanssa on vaan opeteltava elämään. Täytyy myös käydä kurkkaamassa sun blogi, koska epävakauteen liittyviä kirjoituksia on loppujen lopuksi netissä aika vähän, ja harvoin pääsee kurkkaamaan epävakaan elämään. Tsemppiä kovasti myös sulle ja valoisia marraskuun päiviä! 🙂

  • mobs

    Kiitos tästä tekstistä. Sain avullasi vähän valoa ja menenkin tästä keittämään teetä ja laitan tv:n hömpät pyörimään. Näin on ihan hyvä.

    • Enni

      Kiitos ihanasta kommentista, tämä lämmitti mieltä. Hyvä jos tekstistä oli jotakin apua, edes ihan vähän, sen takia sen kirjoitinkin. Minulla samat iltasuunnitelmat täällä, teetä, tv:stä hömppää taustalle ja päiväkirjaan rustailemaan ajatuksia. Kyllä kaikesta selvitään!

  • Eevi

    Oot rohkea selviytyjä! Joskus mietin et kuinka vahva ihminen sä nyt jo oot, ja kuinka vahva susta vielä tuleekaan, kun huonot minuutit, tunnit ja päivät alkaa harvenemaan yhä pienemmäksi osaksi elämää <3 Kaikki on mahdollista, myös parantuminen ja terve elämä! Ja muista että puhelin toimii myös keskellä yötä jos siltä yhtään tuntuu

    • Enni

      Kiitos Eevi tuhannesti kommentista! En osaa sanoa muuta kuin että olen kiitollinen että olet mun ystävä <3 Koitan pitää nämä ihanat sanat mielessä huonoilla hetkillä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.