• Mielenterveys,  Terveys & Hyvinvointi

    Talven hyvinvointihankinnat

    En tehnyt tänä vuonna erikseen joululahjapostausta, koska osan joululahjoista sain vasta niin myöhään jo uuden vuoden puolella, että se ei olisi enää ajankohtainen. Päätin sen sijaan koota tähän postauksen talven hyvinvointihankintoja, jonka myötä saan esitellä myös muutamia joululahjoja jotka kuuluvat siihen kategoriaan. Osa näistä oli mullekin uusia tuttavuuksia, joten innolla saan esittellä ne myös teille! Westlab Epsom-suola Tämä Epsom-suolasekoitus pääsi testiin melkeinpä heti kun näin siitä mainoksen Ruohonjuuren sivuilla! Perinteinen ja pelkistetty Epsom-suola on kiinnostanut toki myös, mutta astetta kivemman siitä tekee lisätty magnesium, jasmiinin & laventelin eteeriset öljyt sekä valerian uute. Näitä Epsom-suolasekoituksia on Ruohonjuurella myynnissä kolmea erilaista, joista itse päädyin Sleep-sekoitukseen. Se edistää unentuloa rentouttamalla kehoa ja poistamalla…

  • Lifestyle,  Mielenterveys,  Terveys & Hyvinvointi

    Miten sujui vuosi 2019?

    Mukavaa uutta vuotta jokaiselle! Perinteisiini on kuulunut menneen vuoden muistelu täällä blogissakin, joten jatketaan samalla linjalla. Ehdottomasti jos jotenkin vuottani pitäisi kuvata – oli se sekä elämäni raskain vuosi, että samalla myös henkisesti se vuosi joka tähän mennessä on opettanut eniten. Koska vuosi pitää paljon sisällään, yritän mahdollisimman tiivistettynä saada koottua tämän vuoden yhteen postaukseen! Tässä on mun vuosi 2019: × Vuodenvaihteessa blogini pitkä uurastus palkittiin, kun minut kutsuttiin Keskisuomalaisen Stooriin bloggaamaan. Se toi blogin puolesta mukanaan halun kehittyä tässä harrastuksessa, mutta samalla pienen kriisin. Aiheet poukkoilivat keväällä maan ja taivaan välillä, kun yritin löytää jotakin järkevää suuntaa blogille. × Aloitin joukkuevoimistelun lisäksi käymään joogatunneilla, kun innostuin siitä blogissa loppuvuodesta…

  • Mielenterveys,  Terveys & Hyvinvointi

    Painopeitto avuksi uneen ja ahdistukseen

    Mainitsin joku postaus sitten että suunnitelmissa olisi painopeiton hankkiminen. Päätin että tässä kuussa hankin sellaisen, kun löysin kukkarolle sopivan hintaisen peiton täältä Jyväskylästä Jyskän varastomyymälästä. Peitto on G’Night-merkkinen. Painopeittoja selatessani monen peiton hinta huiteli parinsadan paikkeilla, joten päätin että en halua pistää rahojani vielä niin kalliiseen painopeittoon jos se ei olekaan toimiva mulla. Siispä tällaisen halvemman yksilön ostaminen oli järkevämpää kun halusin ensin testata sellaista ja sitten myöhemmin tarvittaessa satsata vähän kalliimpaan ja laadukkaampaan peittoon. Mikä on painopeitto? Painopeitto on terapeuttinen peitto, joka on noussut ihmisten suosioon viime vuosien aikana. Sitä käytetään erilaisissa tarkoituksissa mm. × rentoutumiseen × nukahtamisen avuksi ja unenlaadun parantamiseen × ahdistukseen × stressiin × levottomuuteen × omien…

  • Mielenterveys

    Kun uskallat päästää irti

    Olen tämän päivän siivonnut asuntoani, ja heittänyt pois tai myynyt sellaisia tavaroita joita en enää tarvitse. Rakastan jollakin tapaa turhista tavaroista luopumista, sillä siinä tekee samalla tilaa jollekin uudelle elämässä. Joskus voi käydä myös niin, että ei tarvitsekaan enää sitä mitä luuli vielä joskus tarvinneensa. Osan tavaroista läpikäyminen oli kuitenkin kipeää. On yksi paikka kodissani, jonka kohtaaminen on aina erityisen hankalaa: kaksi hyllyä, jotka kätkevät sisäänsä kaikista kipeimmät muistot elämäni varrelta. Ne liittyvät ajanjaksoon elämässäni, jolloin elin synkän sumun keskellä: ei nähnyt suuntaa eteenpäin. Lastasin näistä kaapeista ronskilla kädellä papereita pois. Osaa en pystynyt katselemaan sen enempää, mutta tiesin että niistä oli aika luopua nyt. Poltin paperit saunan pesässä. Istuin…

  • Kirjat,  Mielenterveys,  Yhteistyöt

    Tuuma-kustannus | kirja avuksi yksinäisyyteen

    *Kirja saatu Tuuma-kustannukselta Yksinäisyys -tehtäväkirja avuksesi Sain Tuuma-kustannukselta luettavaksi uutuuskirjan Yksinäisyys – tehtäväkirja avuksesi. Kirja pohjautuu HelsinkiMission Näkemys-hankkeeseen, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten kokemaa yksinäisyyttä. Kirja on toteutettu yhdessä Ari Marjovuon, Jenny Julkusen sekä Maria Rakkolaisen kanssa, ja he kaikki työskentelevät HelsinkiMissiossa erilaisin ammattinimikkein. Kirjoitin joku aika sitten omasta yksinäisyyden kokemuksestani, ja voitte käydä halutessanne lukemassa sen täältä. Oma yksinäisyyteni puhkesi masennuksesta, ja paheni kun erosin pitkästä parisuhteesta. Yksinäisyyden tunne on kamala. Ei ole ketään kelle jakaa asioita. Tuntuu välillä kipeältä kävellä yksin ajatustensa kanssa ulkona, kun huomaat vain iloisia pareja käsi kädessä ja nauravia ystäväjoukkoja. Sinulla ei ole ketään, jonka kanssa tehdä niin. Yksinäisyyden tunne on kipeä, ehkä häpeällinenkin asia, joka kaventaa elämänlaatua.…

  • Mielenterveys

    Pari sanaa suorituskeskeisestä yhteiskunnasta & stressinhallintavinkkejä

    Jos haluat siirtyä suoraan stressinhallintavinkkeihin, skippaa alku ja aloita kohdasta ”Kehollinen rentoutus ja aistien herättely” ! Matt Haigin kirjasta (kirja-arvostelu täällä) minua jäi jotenkin puhuttelemaan lause ”maailmaa suunnitellaan yhä masentavammaksi.” Olen miettinyt asiaa paljon. Masennusluvut kasvavat ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Ilmiö on huolestuttava. Mielenterveysongelmat ja psyykkinen pahoinvointi osuvat itsellä erityisen arkaan paikkaan. Tekisin jotain, jos voisin. Poistaisin kaikilta ongelmat, jos voisin. Tekisin jokaisen elämästä mielekästä, jos voisin. En kuitenkaan voi. Kirjoitan, jos se jotakuta auttaisi, mutta enempään en tällä hetkellä pysty. Ehkä joskus tulevaisuudessa voin. Nuorilla on valtavia paineita tässä yhteiskunnassa. Osaltansa sanoisin syyn olevan somessa. Some aiheuttaa paineita ja vertailua. Toisaalta myös koulussa vaaditaan paljon. Koulu-uupumus koskettaa yhä useampia. Koulu…

  • Mielenterveys

    Ei mennyt mikään ihan niinkuin luultiin ja toivottiin

    Keksiessäni otsikkoa tälle postaukselle, alkoi soida päässäni tuo Don Huonojen kappale. Minulla on kumma tapa että pääni alkaa soittaa minulle useinkin kappaleita jotka sopivat sen hetkiseen mielentilaan. Etenkin ne ovat ne jotkut tietyt kohdat lyriikoissa jotka sopivat siihen hetkeen. Olen monesti sanonut, että joskus musiikki puhuu silloin kun et itse löydä sanoja. Joskus on helpointa vaan siteerata kappaletta, sillä lyriikat puhuvat puolestasi. Olen ollut viikon hiljainen blogin puolella. On tuntunut monesti, että jotain pitäisi sanoa, mutta tekstikenttä ammottaa tyhjyyttään eikä kuviakaan ole. Tai edes pyytää anteeksi sitä etten ole ollut täällä aktiivinen. On tullut jonkinlainen someahdistus. Instagramiin olen sen sijaan jotakin päivitellyt silloin tällöin. Teksti on helppo rajata lyhyeksi ja…