• Mielenterveys

    Diagnooseista huolimatta minä – ihminen

    Mustaa valkoisella. ”Pitkäaikaissairas” luen paperista, jonka posti juuri lähetti. Se on sana jonka painan mielestäni mielelläni pois. Termin käyttö herättää synkän ja toivottoman mielikuvan itsestäni ja saa kysymään, sitäkö olen. Tai sitäkö vain olen. Lisäisin mielelläni perään myös lauseen ”muttei toivoton tapaus”. Ja sen perään vielä ”kuitenkin myös kaikkea muutakin kuin sitä”. Menoni ulottuvat pitkälti paikkoihin, jossa minut tyypitetään erilaisten diagnoosien kautta. Se on raskasta, olla leima otsassa kulkeva. Välillä ajatus ahdistaa niin paljon että ajattelen ihan konkreettisesti kulkevani leima otsassa, josta muut automaattisesti tekevät ennakkokäsityksensä. Ne tuskin aina ovat positiivisia. Haluaisin kuitenkin niistäkin huolimatta olla myös minä, ihminen. Paljon kaikkea muutakin kuin diagnooseja, mutta siitä puolesta kuitenkaan harvoin saan mahdollisuuden kertoa.…

  • Sisustus

    Persoonallinen seinäristikko-sisustus

    Kuten täälläkin mainitsin, olen tehnyt totaalista muutosta sisustukseen. Mulla ei ollut aluksi oikeastaan yhtään mitään visiota minkälaisen halusin uudesta sisustuksesta, mutta lähdin tekemään sille edes jotakin kääntämällä huonejärjestyksen ympäri. Itsessään jo sillä sai valtavan suuren muutoksen aikaan, joten sen jälkeen oli aika keskittyä enää yksityiskohtiin. Ostaessani sängylle oliivinvihreän boheemi-henkisen viltin sekä samettiset oliivinvihreät tyynyt ja kasveille punotut korit, lähti siitä muodostumaan mitä haluan myös sisustukseltani. Lopulta tiivistettynä muodostui linja maanläheisyydestä, persoonallisuudesta sekä ”syvistä” väreistä. Yksi suuri haave oli seinälle ripustettava metallinen seinäristikko. Aluksi ajattelin valkoista, mutta lopulta uskaltauduin poikkeamaan vanhasta valkoisesta linjastani ja päädyin mustaan. Väri erottuu kivasti seinältä ja muista suuremmista huonekaluista, mutta halutessaan sen maalaaminenkin onnistuu. Tämä mun…

  • Lifestyle

    Kuin opettelisi elämään uudelleen

    Jos ei poistamiani postauksia tästä välistä lasketa, olen kirjoittanut viimeksi aktiivisesti varmaan joskus alkukeväästä? Blogi on pyörinyt mielessä vähän väliä, mutten ole osannut päättää mitä tehdä sen suhteen. Nyt päätin avata pitkästä aikaa edes koko WordPressin, ja sen läväyttäessä silmille ison kasan päivityksiä ja asioita jotka piti fiksata heti alkuun, meinasin luovuttaa jo ennen kuin olin edes aloittanut. Tuntui vaikealle miettiä miten tänne taas palaisin, muistuttaa mieleen lukuisat pikkujutut sekä ylipäätään kohdata oma päänsisäinen perfektionistin ääni. Mielessä on lukuisia aiheita joista kirjoittaa, mutta tuntuu vähän sille kuin täytyisi aloittaa koko bloggaaminen uudelleen: suunnitella kunnolla ja sitten vasta ryhtyä toimeen. ”Pastelliunelmia” on ihastuttava nimi blogille; vaaleanpunainen banneri on kuvastanut minua kai…