• Matkustelu

    Roadtrip Itä-Suomeen ja matkatärpit | Savonlinna

    Päätettiin lähteä vanhempien ja toisen pikkuveljen kanssa viime sunnuntaina extempore-roadtripille Itä-Suomeen. Meidän matka kulki Savonlinna-Kerimäki-Imatrankoski-Imatra-Parikkala-Mikkeli-välillä. Ajattelin tehdä tällaisen pienen matkapostaussarjan jossa jaan vähän kuvia meidän reissulta ja vierailemisen arvoisia matkailupaikkoja. Yhteensä ajettuja kilometrejä kertyi lähemmäs 700km, joten autossa istumista oli aika paljon. Toisaalta nähtävyyksiä oli myös sopivin väliajoin, joten pitkät ajomatkat eivät tuntuneet puuduttavilta. Roadtrip on kyllä hyvä tapa tutustua moneen paikkaan lyhyessä ajassa, ja mekin ehdittiin käydä kahden päivän aikana vaikka missä. Savonlinna Ekana suunnattiin Savonlinnaan, joka oli sympaattinen pieni kaupunki vanhoine kauniine taloineen. Rantakadun / sataman talot oli kyllä aivan upeita! Käytiin myös Olavinlinnassa, jossa osallistuttiin opastetulle kierrokselle. Kierros oli huikea ja ilman sitä vierailu ei olisi varmastikaan antanut…

  • Lifestyle

    6x vinkkiä kesähelteille | kiiltävien kasvojen pelastus, paras aurinkosuoja, janojuoma…

    Puuteripaperit Nämä Essencen All about matt oil control-paperit, tai myös kutsutut puuteripaperit ovat tosi käteviä kesällä! Ne ovat pieniä lappuja, joita painelemalla kasvoille iholta poistuu kiilto ja ihosta tulee välittömästi mattapintainen. Paperi poistaa iholta ylimääräistä rasvaisuutta ja pelastaa kiiltävän ihon nopeasti ja kevyesti ilman paksua puuterikerrosta. Nämä laput on nopea sujauttaa mukaan käsilaukkuun ja kulkevat pienessä tilassa mukana. Suosittelen! Myös muut merkit myyvät näitä, mm. Dermosililla tällaisia on myynnissä nimellä kasvopaperi. Laadukas aurinkosuoja Tykkään itse panostaa aurinkosuojiin, sillä koska minulla on vaalea iho, pisamia, luominen iho ja vaaleat hiukset niin palan todella nopeasti auringossa ja toki melanoomankin riski on todellinen myös täällä Suomessa. Laadukas aurinkorasva ei tunnu tahmaiselta iholla, vaan jättää ihon silkinpehmeäksi…

  • Sisustus,  Yhteistyöt

    Yksilölliset laatumatot joka kotiin | Sukhimatot

    Yhteistyössä Sukhimatot Mikä Sukhimatot? Tutustuessani ensimmäistä kertaa Sukhimattojen nettisivuihin, sisälläni heräsi lämmin fiilis. Yritys myy mattoja, jotka ennen kaikkea ovat kauniita ja persoonallisia, mutta joiden lisäksi yritys tuntuu olevan enemmänkin kuin vain mattoja. Mattojen valmistus on tapa ylläpitää perinteistä käsityökulttuuria, ja matot valmistetaankin käsin Intiassa, Marokossa, Nepalissa ja Turkissa. Työntekijöiden hyvinvointi on myös Sukhille tärkeää. Reilu palkka, hyvät työolosuhteet ja se että työllä on oikeasti jokin merkitys, saa Sukhin työntekijät iloiseksi. Sana ”sukhi” onkin nepalia, ja tarkoittaa onnellista. Jokainen matto ei ole vain matto, vaan yksilöllinen, laadukas perinteitä sisältävä taideteos. Laadukkaat materiaalit ja tarkka työnjälki Laatu on Sukhille tärkeää ja matoista näkee, että niiden eteen on tehty vaivaa. Matoissa käytetään korkealuokkaisia materiaaleja, ja työvaiheet…

  • Tee,  Yhteistyöt

    Sympaattisen ihastuttava teen rakastajan paratiisi – Teeleidi

    Yhteistyössä Teeleidi kanssa Teeleidi Teeleidi on jyväskyläläinen teeyritys, jonka ihastuttavia teepaketteja olet saattanut löytää lähikauppasi hyllyiltä. Idea Teeleidistä syntyi Teeleidin Anne Savelalle Kiinassa vierailun jälkeen. Intohimo, rakkaus, sydämen palo ja unelmat muodostivat yhdessä Teeleidin, ja sen motto on ”Rakkaudesta teehen”. Tämä todella näkyy Teeleidin toiminnassa. Teeleidi toimii verkossa ja Jyväskylässä sijaitsee myös Teeleidin oma teehuone. Teen ystävänä sain huikean mahdollisuuden toteuttaa tämän yhteistyöpostauksen Teeleidin kanssa. ♥ Teehuone Teeleidi on Jyväskylässä Kramsunkatu 1 sijaitseva teehuone. Teehuone sijoittuu ihastuttavaan Jugendhenkiseen vanhaan taloon, joka on rakennettu vuonna 1904. Rakennuksella on pitkä historia, ja historianhavina todella huokuu rakennuksesta. Se sijoittuu kauniin vanhan taloalueen ytimeen, ja teehuoneeseen kuuluu myös ihastuttava puutarha-alue. Autolla tulijat voivat jättää autonsa Keski-Suomen…

  • Mielenterveys

    Apua ahdistukseen: hyvän mielen laatikko

    Tällä kertaa ajattelin tulla höpöttelemään teille mielen hyvinvoinnista, ja etenkin ahdistuksesta. Ahdistus on varmasti jokaiselle tuttu tunne, mutta sen pitkittyessä tai muuttuessa liiallisen voimakkaaksi, vaatii tilanne sopeutumista ja täytyy ahdistuksen kanssa opetella elämään. Ahdistus on inhottava tunne, joka syö elintilaa ja laskee mielialaa, sekä tietenkin aiheuttaa kokijalleen kärsimystä. Ahdistuksen kanssa pärjäämisessä auttaa muun muassa tietoinen läsnäolo sekä huomion siirtäminen aistikokemuksiin. Mulle heräsi yksi päivä ihan yllättäen mieleen yksi uudenlainen ahdistuksenhallintakeino, jonka tarkoitus on herätellä aisteja, keskittyä nykyhetkeen sekä saada tunne siitä että kaikki on hyvin ja olet turvassa. Kyseessä on ”ahdistuksenhallintalaatikko” tai ”hyvän mielen laatikko”, miksikä sitä ikinä haluaakaan kutsua. Tarkoitus olisi kerätä laatikkoon sellaisia tavaroita, esineitä, tuoksuja yms., jotka…

  • Terveys & Hyvinvointi

    Mitä eteeriset öljyt ovat tuoneet elämääni?

    Hyvää kansainvälistä eteeristen öljyjen päivää! Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että eteeriset öljyt ovat mullistaneet elämäni ja siksi niistä aika ajoin hehkutankin blogissa. Ne eivät ole kaikkien juttu, mutta jos koskaan tulee mahdollisuus niitä testata, niin suosittelen lämpimästi! Tämä postaus ei tule sisältämään enää tietoa eteerisistä öljyistä, sillä niistä olen tehnyt jo kaksi kattavaa postausta (linkitän alas vanhat postaukset niin voitte käydä ne halutessanne lukemassa), vaan kerron mitä kaikkea eteeriset öljyt minulle merkitsevät ja mitä ne ovat tuoneet elämääni. Parempi psyykkinen vointi, tasapainoisuus, energisyys Viime postauksessa kerroin masennustarinani ja olen pohtinut paljon masennuksen ja eteeristen öljyjen yhteyttä. Painotan, että eteeristen öljyjen positiiviset vaikutukset pohjautuvat aina omiin kokemuksiin, eikä niitä voi…

  • Mielenterveys

    ”Tuntui etten oikeasti selviä enää” | yhden masentuneen tarina

    Kun masennus hiipii elämään Minun masennustarinani alkoi yläasteella. Olin kympin tyttö koulussa ja vaikka päällisin puolin elin ihan hyvää elämää, minua kiusattiin pahasti koulussa. Koulukiusaaminen laski jo muutenkin heikkoa itsetuntoa, ja seisoin peilin edessä ajatellen että minä en kelpaa. Kiusaaminen satutti, se satutti aivan valtavasti. Kilttiä tyttöä on helppo kiusata kun se ei osaa sanoa ei. Minä en osannut sanoa ei. Vaikka itketti, purin hammasta ja hymyilin. Minusta tuntui vähitellen että maailmani romahtaa. Aloin vihata elämääni ja sitä millainen olen. Kiusaajien sanojen pohjalta muodostin identiteetin: ”huono, kelvoton, arvoton ja ihan täysi idiootti”. Ajattelin että minussa on oltava jotakin vikaa, kun minua kohdellaan niin. Vaikka sanat satuttivat varmaan eniten, satuttivat myös…