• Terveys & Hyvinvointi

    Eteeriset öljyt & aromaterapia

    Tuoksuilla on suuri merkitys hyvinvointiimme. Jotkin tuoksut herättävät välittömästi positiivisia mielleyhtymiä, ja toiset taas negatiivisia. Omalla kohdallani tervan tuoksuiset löylytipat vievät minut automaattisesti lapsuuden kotoisaan mökkisaunaan ja eräs tietty hajuvesi saa ahdistuksen puristamaan rintakehällä. Tuoksuja on myös käytetty apuna hyvinvoinnin ylläpidossa, ja tämä postaus koskeekin sitä. Mitä on aromaterapia, ja miten eteerisiä öljyjä käytetään? Mitä ovat eteeriset öljyt? Eteeriset öljyt ovat nesteitä, jotka valmistetaan aromaattisia aineita sisältävistä kasveista. Eteerisiä öljyjä voidaan käyttää aromaterapeuttisissa tarkoituksissa, eli vaikuttamaan ihmisen hyvinvointiin ja mielialaan. Tuoksuilla on suora yhteys esimerkiksi ihmisen mielialaan, ja tietyt tuoksut voivat mm. lievittää stressiä ja rentouttaa. Aromaterapiassa onkin kyse juuri siitä että eri tuoksuilla pyritään vaikuttamaan mm. keskittymiseen, stressin lievitykseen,…

  • Kosmetiikka

    Oriflamen tender care – oikea ihmerasva

    Äitini on Oriflamen Tender care-rasvojen suurkuluttaja, joten itsekin tutustuin tähän kyseiseen rasvaan sitä kautta. Mulla ei ollut sitä kohtaan suuria odotuksia, ajattelin sen olevan vain rasva muiden joukossa. Kokeillessani sitä yllätyin kuitenkin totaallisesti, sillä se oli tehokkaampaa kuin mikään aiemmin testaamani rasva, suorastaan ihmerasva. Mikä tekee tästä pienestä rasvasta sitten niin erityisen? Kooltaan rasva on noin kolmen sentin korkuinen, joten se kulkee mukana näppärästi kaikkialle. Pakkaukset ovat näissä omaperäisen kauniita ja ihastuin etenkin tähän vaaleanpunaiseen ja hempeään kuosiin. Tämä onkin näistä tender careista se alkuperäisin tuotepakkaus. Tuote sisältää mehiläisvahaa ja e-vitamiinia, jotka suojaavat ja ravitsevat kuivaa ihoa. Tätä voidaan käyttää niin huulilla, kynsinauhoilla, kuiviin silmänalusiin, kuiviin kyynärpäisiin, mihin vain paikkaan…

  • Terveys & Hyvinvointi

    23 asiaa, jotka olen oppinut 23 vuodessa

    Oma hyvinvointi on aina ykkönen. Älä tuhlaa aikaasi myrkyllisiin ihmissuhteisiin. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka huokuvat ympärilleen positiivista energiaa ja antavat sitä sinullekin. Unohda ne, jotka saavat sinut voimaan huonosti. Ole aina ystävällinen ihmisille, sillä et voi koskaan tietää mitä heidän elämässä on meneillään. Kehu ihmisiä, sillä joskus pienikin kehu voi pelastaa jonkun elämän tai vähintäänkin saada hymyn huulille. Kerro läheisillesi että välität ja että he ovat tärkeitä. Asioilla on tapana aina järjestyä, tavalla tai toisella. Olet itse oman henkilökohtaisen kirjasi kirjoittaja, päätä siis tarkoin miten sen kirjoitat. Kaikki asiat eivät ole omissa käsissäsi ja kaikkeen ei voi luonnollisestikaan vaikuttaa, mutta pitkälti teet päivittäin paljon päätöksiä jotka määräävät elämäsi suunnan. Valitse siis…

  • Terveys & Hyvinvointi

    Mistä unelmoin juuri nyt?

    Melkeinpä tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin blogiini 10 unelmaa-postauksen, ja ajattelin että voisi olla hauska keräillä aina välillä tänne blogiinkin ajatuksia, mistä unelmoin milloinkin. Viime postauksen unelmat olivat aika isoja unelmia, lähinnä sellaisia haaveita, jotka eivät välttämättä edes koskaan tule toteutumaan. Tällä kertaa ajattelin listata tämän hetken unelmani, jotka ovat kaikki ihan saavutettavissa ja realistisia, ja se tuntuu lohduttavalle. En haaveile kuusta taivaalla tai lottovoitosta, vaan ihan tavallisista asioista, joista osa on toteutettavissa vaikka ihan heti. Tässä ovat mun tämän hetken unelmani: Unelmoin että… …olisi oma puutarha parvekkeella. Kasvattaisin chiliä, tomaattia, salaattia ja mansikoita. …kirjoittaisin kirjan, sekä siitä että saan kirjoittaa mahdollisimman paljon päiväkirjaa ja kehittyä kirjoittajana …voisin matkustella mahdollisimman paljon…

  • Lifestyle

    Sunnuntaifiiliksiä

    On sunnuntai. Ulkona on -15 astetta, joten saa kai jäädä hyvällä omatunnolla viettämään rentoa sunnuntaipäivää sisälle. Aurinko paistaa. Taivaalta putoaa pieniä lumihiutaleita, jotka näyttävät pikemminkin ainakin sadaltatuhannelta putoavalta jääkristallilta, auringonsäteiden osuessa niihin. Koko asunto täyttyy valosta pitkästä aikaa. Olen onnellinen. Sitäkin pitkästä aikaa. Olen onnellinen ja kiitollinen elämästä. Tämä talvi on tuntunut kestävän ikuisuuden. Joskus päivät ovat tuntuneet loputtomalta rämpimiseltä, on tuntunut ettei tämä talvi oikeasti lopu koskaan. Kaamosmasennus ei jättänyt rauhaan, ei tänäkään vuonna. Nyt kuitenkin huomaan vähitellen päivien pidentyvän, ja aurinkokin näyttäytyy vähän useammin. Kevääseen on vielä aikaa, mutta ehkä se sieltä tulee, hitaasti mutta varmasti. Odotan kovasti kevättä. Odotan sulaa maata, pientareilta nousevia pieniä kukkasia, ruohoa, vihreitä…

  • Lifestyle

    Talven puhelinkuvat

    En oo pitkään aikaan jakanut blogissa puhelinkuvia, joten ajattelin tämän illan pyhittää tämän talven puhelinkuvien keräämiseen kollaaseiksi, ja ajattelinkin nyt tulla jakamaan kuvat myös teillekin: Käytiin kaverin kanssa kiertämässä yksi päivä kaupungin kaikki museot, oli kivaa käydä pitkästä aikaa ihailemassa taidetta ja kulttuuria 🙂 // Vanha Espanjan matkalla otettu selfie, jonka löysin kännykän kätköistä Kesä kauneimmillaan vs. talvi kauneimmillaan Lenkillä eräänä iltana kun lumi ei ollut vielä ehtinyt sataa kunnolla maahan ja silta oli valaistu upeasti // tämän hetken luottoasu Kaikki mitä tarvitaan täydelliseen iltaan: päiväkirja ja iso kuppi lämmintä teetä ♥ // Ihana kun porukat pistää takan lämpenemään näin talvisin ja pääsee lämmittelemään sen eteen villasukat jalassa ♥ Samalla tykkään yleensä…

  • Lifestyle

    Blogitiimi | 16 kysymystä ja vastausta kuluneesta vuodesta

    Tämän kuun blogitiimipostaukseksi valikoitui 16 kysymystä ja vastausta kuluneesta vuodesta. Kysymykset löytyvät alun perin Suvin blogista, ja päätettiin että vastataan me blogitiimiläisetkin jokainen noihin kysymyksiin. Kuvina toimivat vanhat viime kesältä julkaisematta jääneet kuvat, jotka kuitenkin halusin vielä johonkin postaukseen saada liitettyä mukaan. Kysymyksiä on sen verran paljon, joten pidemmittä puheitta niihin! 1.Mistä vuonna 2018 tekemästäsi asiasta olet ylpeä? Se ei ole mikään konkreettinen asia, jonka tein, mutta kasvoin ihmisenä tosi paljon ja siitä olin ylpeä. Sekä myös siitä että uskalsin aloittaa baletin vaikka jouduinkin sen lopettamaan, ja että uskalsin matkustaa yksin Espanjaan ja esiintyä ison yleisön edessä joukkuevoimisteluesityksessä eturivissä. 2.Mikä inspiroi sinua vuoden aikana eniten? Tähän vastaisin varmaan että Hidasta elämää-sivusto. Sivuston…